Christopher Nolanin ohjaama The Odyssey on Oscar-palkintoja tavoitteleva kolmituntinen mammutti, joka innoittuu menneiden vuosikymmenten niin sanotuista spektaakkelielokuvista. Rahankäyttö ja kunnianhimo toki näkyvät, mutta toisaalta katsojalle luotu tunnekokemus puuttuu tyystin. Lopputuloksena saadaan kolmituntinen pitkäveteinen mammutti, jota tuskin katselen enää koskaan uudestaan.
Tarina oletetaan jo ennalta tunnetuksi
Homeroksen tarina kotiinsa halajavasta Odysseyksesta kuuluu länsimaisen kulttuurin ja sivistyksen peruskiviin. Tämän vuoksi ohjaaja näyttää tehneen ratkaisun, jonka mukaan kaikki katsojat tuntevat tarinan jo valmiiksi ainakin suurin piirtein. Tässä on omat ongelmansa.
Henkilöhahmoja on runsaasti, eikä ketään erityisemmin pohjusteta katsojalle. Lisäksi henkilöhahmot eivät myöskään kehity koko kolmituntisen eepoksen aikana. Tai jos kehittyvät niin hyvin vähän. Tällaisen ratkaisun vuoksi katsojalle ei muodostu yhteyttä henkilöhahmoihin, eivätkä heidän kohtalonsa ja edesottamuksensa herätä ihmeemmin tunteita. Näin luodaan mitä parhaimmat edellytykset pitkäveteiselle elokuvakokemukselle.
Tapahtumat seuraavat toisiaan tavalla, joka toimii. Välillä kerrotaan tarinaa takaumien avulla, ja välillä sitten ollaan tapahtumien tiimellyksessä. Mukaan on otettu myös jumalien taso pelkän ihmisten tason lisäksi, mitä pidän hyvänä ratkaisuna. Alkuperäisessä tarinassa jumalilla kun oli omat näppinsä pelissä Odysseyksen matkassa alusta loppuun saakka.
Roolivalinnat hämmentävät
Ennakkoon mediassa kommentoitiin ja hämmästeltiin ohjaajan tekemiä valintoja eri rooleihin. Ja onhan se myönnettävä, että kyllä ne häiritsevät. Tarinan pitäisi sijoittua rapia 3000 vuoden taakse jonnekin Kreikan saaristoon Välimerelle, joten katsojalla on oletus siitä, että ihmiset näyttävät ja kuulostavat siltä kuin asuisivat alueella. Tai ainakin näyttäisivät ja kuulostaisivat siltä, miltä ihmiset nykykatsojan mielikuvissa silloin näyttivät.
Odysseyksen miehistö on kokonaan kreikkalainen, ja tämä sanotaan elokuvan kuluessa myös ääneen. Joukosta erottuu niin intialaisen, aasialaisen, mustan kuin valkoisenkin näköistä soturia. Ja Troijan Helena on mustaihoinen, kuten trailereissa nähtiin. Valitut näyttelijät hoitavat työnsä vähintään kelvollisesti, mutta eivät läheskään aina istu rooliin, jota heidän pitäisi esittää. Näin roolitukset estävät katsojaa luomasta itselleen niin sanottua siellä olemisen tuntua elokuvaa katsoessaan. Ja tämä edelleen ruokkii sitä, ettei henkilöhahmojen kohtalo kiinnosta.
Teknisesti huippuluokkaa, eikä muuta sopinut epäilläkään
Toteutukseltaan The Odyssey on juuri niin hyvä kuin odottaa sopi. Mitään valittamista ei ole siinä, miten valittu tarina on kerrottu. Mutta kuten jo mainitsin, ei elokuvan ongelma ole teknisessä taituruudessa.
Jättää kylmäksi
Olen joskus kuullut sanottavan, että tarinaa kertoessaan vastaanottajalle saa tehdä mitä tahansa paitsi tylsistyttää heidät. Kokijan saa manipuloida vihaiseksi, onnelliseksi, ärsyyntyneeksi, saada hänet itkemään, nauramaan ja niin edelleen. Mutta tylsistyneeksi häntä ei saa tehdä, koska silloin kerrottu tarina jättää tyystin kylmäksi. Ja valitettavasti The Odyssey tekee juuri näin.
Tähdet
Formaatti: Cinema
Ensi-ilta: 17.7.2026
Ikäraja: 16
