Tavoitteenani on suoratoistaa kahdesti viikossa (tiistaisin ja torstaisin klo 20-22), ja viimeisin lähetys nähtiin tiistaina 1. syyskuuta 2026 klo 20.00 Twitchissä. Myöhemmin lähetyksen voi katsella Youtubesta.
Epic Gamesin Gears of War julkaistiin vuonna 2006. Tuolloin peli yllätti graafisella ilmeellään ja sujuvalla toiminnallaan. Vuonna 2015 julkaistiin kiillotettu ja päivitetty versio Gears of War: Ultimate Edition. Myöhemmin vuonna 2025 julkaistiin kiillotettu ja päivitetty Gears of War: Reloaded, joka on The Coalitionin käsialaa.
Gears of Warin maailmassa ollaan Seran planeetalla, jossa maan päällä asuvat ihmiset ovat joutuneet maan alta hyökänneiden locust-hirviöiden hävityksen kohteeksi. Maailma on raunioina, mutta edelleen hanttiin laitetaan. Ensimmäisen kolmen Gears of War -pelin keskiössä on Marcus Fenixin johtama Delta Squad, joka tekee parhaansa sodan saattamiseksi voittoisaan päätökseen.
Kolmannessa lähetyksessä asetukset olivat toki jo kunnossa, mutta kameran valotus on ja pysyy pielessä. Tarinassa pitkään mukana kuljetettu resonator ei toiminut, joten Delta Squadin matka jatkui aina Marcus Fenixin kotiin saakka. Kaiken avain on nyt lightmass bomb, joka toivottavasti kääntää sodan kulun ihmisille voittoisaksi. Pelialan uutisissa puitiin Sonyn peräti kahta tulevaa State of Play -lähetystä, ja mietittiin Grand Theft Auto 6:n pelialueen kokoa.
Lähetys on nähtävissä Youtubessa. Yhtenäisenä soittolistana Gears of War: Reloadedin pelaamisen voi katsella täältä.












