Viime vuonna julkaistun Mafia-sarjan esiosa The Old Country oli erinomaisen viihdyttävä. Se kertoi melko lineaarisen tarinan mafiaperheen historiasta Sisiliassa ennen heidän muuttoaan Yhdysvaltoihin, mistä sarjan osat 1-3 kertovat.
Pääseikkailussa oli yllättävä piirre: koko tarina tapahtui melko laajalla avoimella kartalla, jossa pitkätkin siirtymät tapahtumien välillä päästiin ajamaan autolla. Periaatteessa maailma oli jatkuvasti avoin seikkailuille, mutta varsinaista mahdollisuutta sellaiselle ei ollut. Sivutehtäviä ei varsinaisesti tarjottu, eikä Kummisetä odota. Nyt tälle ominaisuudelle on saatu sisältöä.

Tätä lisää
Lisäosa Man of Honor tarjoaa koko joukon pientä tekemistä: kaksi uutta episodia, tekemistä avoimelle maailmankartalle sekä uusia varusteita ja saavutuksia.
Juoniepisodit on nopeasti pelattu, eikä niihin kulu paljoa paria tuntia pidempään. Kokonaisuudessa ne asettuvat varsinaisen juonikampanjan puoliväliin, ja mikäli lisäosa on valmiiksi asennettuna ennen pääjuonen läpäisyä, muodostavat ne näppäriä välinäytöksiä. Sinänsä ne toimivat hyvin myös itsenäisenä seikkailuna.
Episodit ovat varmaa laatua, niissä päästään niin ammuskelemaan, kaahaamaan kuin hiiviskelemään. Seikkailun laatu vertautuu hyvin varsinaiseen pääpeliin hyvässä ja pahassa – kaikeksi onneksi enimmäkseen hyvässä.

Maailma on avara
Sen sijaan varsinainen syy lisäosan ostamiseen on avoimen maailman avautuminen. Kartta on melko iso, ja vaikka sitä ei voikaan verrata täyspainoisesti avoimen maailman seikkailemiseen perustuviin peleihin, riittää tekemistä ja kokemista pitkäksi aikaa.
Kartalla on lukuisia tehtäviä ja haasteita, joiden onnistumisasteesta saa mitaleita. Haastetehtäviä on kolmea tyyppiä: kilpa-ajoja, salamurhatehtäviä ja puhtaita ammuskelusessioita. Lisäksi tarjolle avautuu varsinaisia sivutehtäviä, jotka vaihtelevat laidasta laitaan.
Myös keräiltäviä esineitä ja temppuhyppyjen kaltaisia nakkeja on enemmän, vaikka niiden keräilyn mielekkyydestä voi olla montaa mieltä. Pelaaja kylpee nopeasti denaareissa, eikä kaikkien varusteiden avaaminen ole mikään Amerikan temppu edes ennen Amerikkaan matkaamista.

Vain kourallinen dollareita
Man of Honor maksaa vain kymmenen euroa, joten siihen suhteutettuna peruspelin päivittäminen Definitive Editioniksi on ehdottomasti vaivan väärti. Vaikka varsinaista uutta juonisisältöä on vain vähän, purkaa maailman avautuminen pelin täyden potentiaalin käyttöön.
Viimeisenä vinkkinä peli on muutenkin elokuvallinen, mutta siitä voi tehdä todella mafiaelokuvamaisen valikoiden avulla. Jo kielivalinnoista puhutun kielen pystyy vaihtamaan sisiliaksi, mutta erillinen Cinema Siciliano -tila vie tämän pidemmälle muuttamalla tarinan mustavalkoisen ja hieman rakeisen filtterin läpi katsottavaksi. Upeaa!
Lisäosana tähtien määrä jää kolmeen ja puoleen, mutta tätä ei kannata tulkita kannanotoksi itse Mafia the Old Countrya kohtaan: kokonaisuus on vähintään neljän tähden uroteko.

+ Avaa vihdoin avoimen maailman kunnolla käyttöön
– Vain kaksi varsinaista uutta juoniepisodia
Tähdet
Testialusta: PC
Julkaisupäivä: 14.8.2026
Ikäraja: 18





















