Tove Janssonin mielikuvituksesta kummunneen Muumilaakson asukkaat ovat viime vuosien aikana hivuttautuneet kiinnostavasti videopelien puolelle. Norjalaisen Hyper Gamesin kehittelemä mainio pelikaksikko Snufkin: Melody of Moominvalley (2024) ja Moomintroll: Winter´s Warmth (2026) päästi pelaajan asettumaan vuoroin Nuuskamuikkusen ja Muumipeikon rooleihin kauniissa ja tunnelmallisissa, kevyttä toimintaa sisältäneissä seikkailuissa, jotka tekivät visuaalisesti kunniaa Janssonin teosten vesiväritaiteelle.
Marraskuussa 2026 ilmestyvän Moomin: Midsummer Madness -uutukaisen myötä Crossbridge Game Studios lähtee kokeilemaan, miten muumit pysyvät laaksossa pelipuolella. Tämä arvio perustuu Switch 2 -versioon Moomin: Midsummer Madnessista.
Veden varassa
Moomin: Midsummer Madness alkaa melkeinpä raamatullisissa tunnelmissa, kun vesimassat loiskahtavat Muumilaaksoon. Horisontissa pitkään tuprutelleen tulivuoren purkausta jollain logiikalla seurannutta vedenpaisumusta ei ole kuitenkaan aikaa jäädä pohdiskelemaan, vaan Muumipeikko ja Pikku Myy pääsevät lyömään viisaat päät yhteen auttaessaan laakson asukkaita kuuden luvun mittaisessa Moomin: Midsummer Madnessissa.
Moomin: Midsummer Madnessin visuaalinen ilme yksityiskohtaisessa sarjakuvamaisuudessaan on myös melkoinen tyylinvaihdos Melody of Moominvalleyn ja Winter’s Warmthin vesivärivetoiseen yleisilmeiseen. Hulppean yksityiskohtaiset pelimiljööt ovat näyttäviä kautta linjan niin televisiossa kuin Switch 2 -konsolin omalla ruudullakin tarkasteltuina. Värikkäiden hahmojen sukkelaa sanailua ja koomista koheltamista kelpaa seurata mainiosti käsikirjoitettujen vuoropuhelujen ja huomattavan sulavien hahmoanimaatioiden turvin. Sitä vastoin olin hieman yllättynyt pelin pitkähköistä latausajoista.
Syyttävä sormi käyttöliittymäsuunnittelun suuntaan
Moomin: Midsummer Madness tekee selvän pelimekaniikallisen pesäeron Melody of Moominvalleyn ja Winter’s Warmthin isometriseen näkökulmaan verrattuna. Moomin: Midsummer Madness on pikemminkin vanhojen LucasArts-studion klassikkoseikkailujen hengessä etenevä osoittamisen ja klikkailun varassa etenevä kokonaisuus, jossa Muumipeikko ja Pikku Myy palloilevat vaihtelevissa peliympäristöissä tutkien miljöiden tavaroita ja haastatellen muita hahmoja.
Point´n´Click -peleissä tietokoneella tapahtuva hiiriohjaus on ollut kaikessa yksinkertaisuudessaan ja luontevuudessaan toimiva klassikkoratkaisu, joka olisi ollut toki toteutettavissa myös Switch 2 -konsolilla. Joy-Con 2 -kapuloiden liikkeentunnistustoiminto jää kuitenkin vaihtopenkille, ja peli pyörii pääasiassa juoksuttamalla Muumipeikkoa vuorovaikutettavien esineiden lähistölle, jolloin pikakuvake tavaroiden kanssa touhuamisen mahdollisuudesta tupsahtaa ruudulle.
XL-olkapainiketta hipaisemalla peli väläyttää myös vihjetoimintona kaikkia huoneessa olevia tutkittavia tai käytettävissä olevia esineitä, joten sormen eksyessä suuhun on apua saatavilla. Vihjetoimintoa ei voi kuitenkaan rämpytellä näkyviin jatkuvasti, vaan yhden vilautuksen jälkeen pelaajan pitää odotella muutamia sekunteja ennen kuin mahdollisuus vinkkiväläykseen on taas käytettävissä. Pulmat eivät hieman yllättäen olekaan mitään läpipähkäilyjuttuja, vaan esimerkiksi kolmannessa luvussa teatterilaivan lavasteiden lomassa ratkottavat aivopähkinät vaativat tutkimisen ohella melkoisesti yrityksiä ja erehdyksiä.
Muumipeikon talteen keräämät varusteet avataan puolestaan ohjaimen X-painikkeella, mutta pelihahmon tulee hengailla esimerkiksi suljetun oven vieressä voidakseen tunkea avainta lukkoon. Omaan makuuni tällainen välivaiheiden runsaus pitää pelin yhtäältä hidastempoisena, mikä sopinee eri-ikäisten pelaajien makuun, mutta liikkeentunnistusvaihtoehto olisi kyllä paikallaan näin vahvasti osoittamiseen ja klikkaamiseen nojaavassa kokonaisuudessa.
Ohjauksen verkkaisuuden ja esimerkiksi aktiiviseksi valitun esineen käyttämisen monivaiheisuuden voisin vielä jollain tavalla sulattaa, mutta epätarkkuutta on vaikeampi hyväksyä. En viitsinyt pitää edes lukua siitä, kuinka monta kertaa johdatin sankarikaksikon pois huoneesta puolivahingossa räpläämällä tavaravalikkoa oviaukon lähellä, jolloin Moomin: Midsummer Madness tulkitsi minun aktivoineen oviaukon kuvakkeen.
Moomin: Midsummer Madnessin lähestyttävä vaikeustaso näyttäytyy myös mahdollisuutena ohittaa tarinan kannalta oleelliset – mutta kieltämättä mutkikkaat – minipelit, joissa Pikku Myy pääsee loistamaan esimerkiksi labyrintteja ratkoessaan tai eläväksi tykinkuulaksi ryhtyessään. Nämä yksinkertaisten pelimekaniikkojen ympärille rakennetut pikkupelit ovat hauskaa puuhailua perusseikkailun lomaan, ja niitä kannattaa ainakin kokeilla. Jos homma ei maistukaan, pikkupelin voi ohittaa koska tahansa painamalla X-nappia pohjaan. Vapaan tallennuksen ansiosta lukuja voi myös tahkota läpi pienissäkin pelihetkissä.
Pulmapainotteisen tarinoinnin ystäville
Janssonin romaanista Vaarallinen juhannus (1954) ammentava Moomin: Midsummer Madness tarjoilee alkuteokselle varsin uskollisen videopelitulkinnan veden ja teatteritaiteen voimasta. Suomenkieliset valikko- ja ruututekstit tarjoava kokonaisuus sopii sarjakuvamaisen yleisilmeensä osalta myös pelihetkiin perheen pienempien kanssa. Kokonaisvaltaisempaa seikkailu- ja toimintaelämystä kaipaavien Muumien ystävien kannattaa myös tutustua pelikaksikkoon Melody of Moominvalley ja Moomintroll: Winter´s Warmth.
+ Yksityiskohtaisen sarjakuvamainen visuaalinen ilme
+ Armollinen vinkkitoiminto ja mahdollisuus pikkupelien ohittamiseen
– Ei liikkeentunnistusmahdollisuutta
– Ohjauksen tarpeeton monimutkaisuus ja ajoittainen epätarkkuus
Tähdet
Testialusta: Nintendo Switch 2
Julkaisupäivä: 12.11.2026
Ikäraja: 3
