Tekoäly on muutaman viime vuoden aikana toden teolla murtautunut osaksi ihmisten arkea niin yhdellä kuin toisellakin elämänalueella. Erilaisia sovelluskohteita tuntuu olevan loputtomasti, eikä kukaan tiedä, mihin kaikkeen tekoäly vaikutuksensa lopulta ulottaa. Tästä seuraa se, ettei kukaan oikein tiedä, miten tekoälyyn pitäisi suhtautua. Missä sitä tulisi käyttää, ja millä tavalla? Missä sen käyttöä tulisi rajoittaa, missä määrin ja millä perusteella?
Yksinkertaisuuden vuoksi pohdin seuraavassa tekoälyn käyttöä videopeleissä ja kirjallisessa ilmaisussa, koska näistä kahdesta asiasta koen olevani parhaiten perillä. Sivuan myös yleisemmin tekoälyn vaikutusta ihmisten välisessä kanssakäynnissä.
Tekoäly voi olla taikasana viestinnässä
Videopelien tekemisessä käytetään tekoälyä, mutta sitä ei yleensä haluta vapaaehtoisesti myöntää. Jos pelinkehittäjä ”jää kiinni”, on ratkaisuna lähes poikkeuksetta painottaa, ettei tekoälyä ole käytetty luovan työn tärkeissä ratkaisuissa. Toisin sanoen tekoäly heittää varjon pelin ylle herättäen kysymyksiä syntyvän teoksen laadusta. Seurauksena on mainehaitta, mikä tietenkin aiheuttaa pelkoja myynnin laskusta, kun peli aikanaan julkaistaan.
Edellä kuvatusta seuraa se, että tekoälyä voi käyttää hyödyksi markkinoinnissa. Pelinkehittäjä saattaa julistaa äänekkäästi esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, ettei heidän pelinsä kehityksessä ole käytetty lainkaan tekoälyä. Tällainen julistus ei tietenkään automaattisesti viesti pelin korkeasta laadusta, mutta juuri sellainen mielikuva on tarkoitus kampanjoinnilla luoda.
Tekoäly toimii myös ajoittain taikasanana, kun halutaan tuottaa vahinkoa melkein mille tahansa asialle, oli sitten kyse pelistä, romaanista tai vaikka työhakemuksesta. Tavoitteena on väheksyä kyseisen asian painoarvoa halutun kohderyhmän silmissä. Kyse on samasta ilmiöstä kuin politiikassa, jossa leimat ”rasisti” tai ”vihervassari” saavat tietyn kansanosan sulkemaan korvansa ja kääntämään selkänsä. Ja tämä siis täysin riippumatta siitä, mitä kyseinen yksilö on lopulta sanonut tai tehnyt. Tällä hetkellä tekoälyä voidaan joissakin yhteyksissä käyttää samanlaisena taikasanana.
Miksi tekoälyä voi käyttää taikasanan lailla?
Tekoälyn käyttö markkinoinnissa tai mainehaitan tuottamisessa johtuu kahdesta asiasta. Ensinnäkään miltei kukaan ei ole tekoälystä ja sen mahdollisuuksista täysin perillä, jolloin aiheesta voi olla melkein mitä mieltä tahansa. Toisekseen tekoälyyn ei luoteta sen varsin laajamittaisesta käytöstä huolimatta. Kolmannekseen tekoälyn käyttäminen koetaan helposti osoitukseksi käyttäjänsä epäpätevyydestä: kun ei itse pystynyt, oli otettava tekoäly hoitamaan työ.
Mahdettiinkohan teollistumisen alkuaikoina ajatella samoin käsityöläisten keskuudessa? Kun ei tehtailija itse kyennyt tuottamaan korkealaatuista tavaraa, hän laittoi koneet suoltamaan huonompaa tavaraa valtavia määriä? Minulla ei ole asiaan vastausta.
Paradoksaalisesti tekoälyn nopea kehittyminen mahdollistaa taikasanan hyödyntämisen myös tulevaisuudessa. Tekoälyn käytön tunnistaminen muuttuu alati vaikeammaksi, joten syyttävää sormea voi halutessaan heristää varsin turvallisesti: tuossa on käytetty tekoälyä, vaikka ei oikeasti olisikaan. Jos koneellinen ohjelma tuottaa yhtä hyvää tekstiä (tai koodia) kuin ihminen, millä kirjailijat ja pelinkehittäjät voivat todistaa, etteivät he ole käyttäneet tekoälyä luovassa työssään?
Kuka on vastuussa, kun tekoäly tekee virheen?
Vaikka ihminen ohjaa tekoälyä antaen sille puitteet toimia, ei syntynyt teksti kuitenkaan ole ihmisen tekemä. Korkeintaan lopuksi ihmisen tarkistama. Kuitenkin ainakin toistaiseksi ihminen on silti vastuussa, vaikka itse tuote olisi tekoälyllä tehty.
Jos tekoälyn tuottama viihdetuote tekee jotain lainvastaista, kenen on vastuu? Luonnollisesti sormi osoittaa tuotteen tekijöihin, ainakin toistaiseksi. Nähdäänkö joskus tulevaisuudessa tilanne, että oikeudessa syytetty vetoaa omaan syyttömyyteensä sillä, että lainvastaisen toiminnan aiheuttaja oli tekoäly, ei ihminen?
Tekoälyt keskustelevat myös keskenään
Maailman taloudellinen ja teknologinen tilanne on aiheuttanut kiinnostavan ilmiön, mitä tulee ainakin ajoittain työnhakutilanteisiin.
Ensin työnhakija sorvaa hakemuksensa tekoälyn avulla sellaiseksi, että se sopii mahdollisimman hyvin kyseisen työnantajan tarpeisiin, ja esittää niin ikään työnhakijan osaamisen ja kokemuksen mahdollisimman hyvässä valossa.
Työnantajan näkökulmasta vallitseva tilanne on kuitenkin ongelma, sillä hän saattaa saada sadoittain hakemuksia yhteen vapaana olevaan työpaikkaan. Ratkaisun tarjoaa tekoäly, joka perkaa lähetetyt hakemukset ilman, että ihmisen tarvitsee prosessiin puuttua ennen kuin on aika kutsua hakijoita haastatteluun.
Näin saadaan tilanne, jossa tekoälyt keskustelevat keskenään, ja vain työnhakuprosessin alussa ja lopussa on mukana suoraa ihmisen toimintaa.
Tekoälyn käytön suitseminen
Tekoälyn käyttöä tullaan aivan varmasti eri tavoin rajoittamaan tulevaisuudessa yhä enemmän. Kyseessä on kuitenkin kilpajuoksu, jossa lait ja asetukset häviävät aina. Kestää oma aikansa, kun jokin vääräksi havaittu keino tilkitään lainsäädännöllä.
Oma veikkaukseni on, että tulevaisuudessa erilaisiin ihmisten välisiin sopimuksiin voidaan hyvinkin liittää maininta, jossa kielletään tekoälyn käyttö. Tai ainakin määritellään etukäteen, miten tekoälyä saa käyttää. Esimerkiksi kirjallisessa mainoskampanjassa tilaaja saattaa vaatia, että tekoälyä ei ole käytetty lainkaan tekstin tuottamiseen, tai jos on, on materiaalin tarkistanut pätevä ihminen ennen kampanjan aloitusta.
Kielestä toiseen kääntäminen; mikä on lukijan oikeus?
Kielestä toiseen kääntäminen on alue, jolla tekoäly kehittyy hyvin nopeasti. Mutta onko esimerkiksi käännösromaanin lukijalla oikeus tietää, onko käännöksen teossa käytetty tekoälyä? Ja jos on käytetty, missä määrin?
Itse olen huomannut kirjoja lukiessa sen, että kieliopilliset virheet ovat enää lähinnä asianyhteydessään väärän sijamuodon käyttämistä. Niitä perinteisiä ”lyöntivirheitä” esiintyy painetuissa teksteissä hyvin vähän. Tämä johtuu tietenkin oikolukuohjelmista, jotka tarkistavat tekstiä siinä samalla kuin ihminen sitä tuottaa. Käytän tällaista apuvälinettä juuri nyt, kun tätä tekstiä kirjoitan tietokoneellani.
Tulevaisuus on avoin
Kukaan ei tiedä, mihin kaikkeen tekoälyä tullaan käyttämään, ja missä määrin se lopulta hallitsee ihmisten elämää ja kanssakäymistä. Uskon kuitenkin, että käyttö vakiintuu tietyille elämänalueille, ja toisista se pysyttelee poissa. Annan itselleni luvan olla optimistinen, ja ajatella edesmenneen presidentti Mauno Koiviston (1923-2017) tavoin: ”Ellemme varmuudella tiedä, miten tulee käymään niin olettakaamme, että kaikki käy hyvin.”
