Etusivu / Peliarviot / Control Resonant on laadukas suomalaisjulkaisu

Control Resonant on laadukas suomalaisjulkaisu

Control Resonant on ollut minulle yksi vuoden odotetuimpia pelejä. Seitsemän vuoden kehitystyön vaatinut julkaisu alkoi kuumottelemaan toden teolla jo kesäkuussa, jolloin piipahdin Remedyn studiolla katsastamassa syksyllä ilmestyvää tulokasta. Tällöin oli mahdollista pelata Resonantia noin tunnin ajan. Lopputulos sisältää ison paketillisen viihdettä.

Seinätöherrys naurattaa ainakin suomalaisia. Tässä lukee vain ”Oispa”, mutta perässä voisi lukea esimerkiksi kaljaa!

Hitaasti liikkeelle

Mikäli olet tottunut menoon, jossa toiminta iskee päälle salaman vauhdilla ja kuumottavia hetkiä liukuhihnalla tarjoten, kannattaa alkuun laittaa pienempi vaihde silmään. Remedyn uutukainen käynnistyy hitaasti ja peruskontrollit opettaen, välillä jopa liiankin verkkaisella tahdilla. Hiljaiset hetket tuntuvat paikoin jopa tylsiltä etenkin silloin, kun etsitään seuraavaa tapahtumapaikkaa. Umpikujia nimittäin piisaa runsain mitoin ennen kuin Dylan saa käyttöönsä taitoja, joiden avulla saavutetaan aiemmin mahdottomassa paikassa ollut kohde.

Aivan tyhjästä ei kuitenkaan lähdetä liikkeelle, sillä Dylan saa jo tutoriaalialueella käyttöönsä tuplahypyn, vauhtia tehostavan pikajuoksun, pari hyökkäystaitoa ja levitointikyvyn. Anteliaan osuuden jälkeen pelaaja palautetaan nopeasti maan pinnalle, kun jo ensimmäisessä taistelussa esitellään lihaisalla mulletilla mäiskivä vihulainen. Vastaavanlaisia outouksia voi odottaa tulevan useamminkin eteen, ja tällainen ”remedymäinen” maailmanrakennus lasketaan ehdottomasti plussapuolelle, kun vain mielikuvitus on rajana. Myönnän hörähtäneeni ainakin parille omalaatuiselle vihollistyypille.

Sisätiloissa on usein mahtava tunnelma!

Haastava, mutta kutsuva maailma

Kevyttä pelikokemusta hakeville Control Resonantia ei voi sanoa helpoksi, elleivät esimerkiksi Batman-pelit ole tuttuja. Nopeatempoisia tappeluita käydään usein isompaa vihollisrypästä vastaan, ja oikeanlaista rytmitystä tarvitaan osumien välttämiseksi. Avoimen maailman vuoksi on mahdollista törmätä myös liian haastaviin vihollisiin, mutta nämä on järkevästi merkitty tasonumeroin, jolloin tietää joutuneensa alueelle, missä ei ole terveellistä seikkailla. Henkilökohtaisesti koin kuitenkin aivan liikaa kuolemia jo ensimmäisten tuntien aikana, sillä haasteellisuus on yksi kiehtovimmista asioista pelimaailmassa, eikä mikään este saa pysäyttää. Laajasta tutkimusmatkailusta on myös hyötyä: maailma on täynnä kohteita, jotka kutsuvat tutkimaan.

Rennompaa pelikokemusta etsiville Remedy on laittanut valikoihin tukun helpotuksia, jotka ovat käytössä heti alusta asti, kun taas Controliin ne tulivat vasta myöhemmin päivityksen mukana. Pieni varoituksen sana pitää tähän liittyen mainita, sillä monet taistelut ovat pelin yksi parhaimmista puolista. Mikäli asetuksia muokkaa itselleen liian edullisiksi, Resonant menettää ison osan identiteettiään. Esimerkkinä kun kivitaloisen kokoisen pomon saa kaadettua vaikka vasemmalla kädellä pelaten, ei saatu palkinto tunnu enää miltään. Jokainen toki saa valita tyylinsä, mutta liiallinen kädestä pitäminen vie silti parhaan maun pois. Mainittakoon, että erikseen valittavia vaikeustasoja pelissä ei ole.

Vanha tuttu Controlista, Langston.

Valtava setti tekemistä

Vaikka olenkin kuluttanut lukuisia tunteja niin sanottuun turhaan haahuiluun joka paikan penkoakseni, ei maailma ole vielä lakannut yllättämästä. Controlista tutut ”bureau-alertit” loistavat poissaolollaan ja tilalla on kaikkea pientä puuhaa. Monet näistä pikku salaisuuksista ovat toisinaan moniosaisia, joka lisää puuhastelun määrää ennestään. Maailma myös kannustaa tutkimaan alueita laajalti, sillä kaikki onnistuneet suoritukset kasvattavat aluekohtaista kokemusmittaria ja kohottavat source-valuutan lukemia, joilla puolestaan avataan kykyjä ja tehosteita Dylanille.

Control Resonantin ehdottomasti paras puoli löytyy kuitenkin aivan eri alueelta kuin avoimesta maailmasta. Voisi sanoa, että ulkoisesti komeasta maailmasta poistuu mielellään pimeisiin ja sokkeloisiin käytäviin tai rakennuksiin, sillä tunnelma nousee välittömästi monta pykälää. Pimeimmissä onkaloissa ei tosin ole karttaa laisinkaan, joten välillä tarvitaan myös hieman tuuria etenemiseen. Kaiken kruununa pitkähkön alueen päätepisteessä voi törmätä pomotaisteluun, jonka palkintona Dylan saa tavallisesti uuden kyvyn arsenaaliinsa.

Taisteluita voi sanoa hieman itseään toistaviksi, mutta ne antavat silti onnistumisen tunteita. Hiss-viholliset eivät tosin tarjoa kovin montaa variaatiota pomoja lukuun ottamatta. Vaan ai että, kun silmien eteen sattuu jokin hyvällä maulla ja päättömällä mielikuvituksella kyhätty ilmestys, joka hyökkäilee päälle – sille ei voi kuin nauraa. Liian usein näihin ei silti törmää, mikä on iso harmi. Mittelöihin saadaan perinteisen mäiskimisen ohella hieman vaihtelua nuijimalla vihollisten falter-mittari maksimiin, jolloin ne ovat alttiita rajummalle – yleensä kerrasta tuhoavalle – hyökkäykselle.

Tämä ei ollut helppo pomo, vaan vaati kymmeniä yrityksiä.

Korea kuin hääkakku

Remedyn teoksen parhaisiin puoliin lukeutuu myös hyvin yksityiskohtainen maailma, jota on kiva silmäillä vaikka ihan ajankuluksi, jos peli ei meinaa edetä. Seiniltä voi joskus bongata jopa viittauksia suomalaisiin asioihin, mikä ei tietysti yllätä kotimaisen firman ollessa kyseessä. Upeita ympäristöjä sietääkin olla keventämässä kulkua, sillä maailma on ikävän rajoitettu liikkumisen osalta ennen tiettyjen kykyjen aukeamista. Tämä pakottaa palaamaan jo aiemmin kolutuille alueille, mikä hieman turhauttaa, mutta sen kestää vahvemman Dylanin ollessa palkintona.

Pelaajan kenties tärkein apuväline on kartta, sillä se näyttää eri kohteiden sijainnit sen jälkeen, kun olet kulkenut tarpeeksi läheltä. Karttaan voi myös tehdä omia merkintöjä, mutta reittiviivoista on turha haaveilla. Tämän ymmärtää siinä mielessä, että Remedyn maailmassa on tarkoitus löytää itse omat polkunsa ilman liiallista kädestä pitelyä. Monesti suoraviivaisin vaihtoehto on tukittu, joten pientä salapoliisityötä joutuu joskus harrastamaan. Trailerista tuttu gravity-toiminto luonnollisesti sekoittaa suuntavaistoa vielä lisää, kunhan sen saa käyttöön.

Kompaktimpi, laajempi vai molemmat

Maanalaiset tilat ja isojen rakennusten sisällä tapahtuvat tutkimusmatkat ovat silkkaa rautaa. Avoin maailma puolestaan sisältää paljon puuhasteltavaa, älykkäitä palapelejä, pieniä mysteerejä ja toisinaan myös FBC-päämajan ulkopuolisten ihmisten antamia haastetehtäviä. Maailma olisi silti voinut olla hieman pienempi, sillä joka nurkan nuohonneena en ole vieläkään läpäissyt Resonantia, vaikka pelitunnit vilisevät jo 35:n paikkeilla. Liikkuminen on toki vaivatonta, taistelut maistuvat mahtavilta jo kohtalaisen ylivoimaisella Dylanilla, ja on ilo tutkia myös niitä alueita, joihin ei aiemmin ollut asiaa. Olo tuntuu silti melko kylläiseltä, vaan en silti halua jättää mitään jälkeen – kaikki on suoritettava 100-prosenttisesti. Yleensä se on hyvän pelin merkki, ja niin tälläkin kertaa.

Kokonaisuutena Control Resonant on ehdottomasti hyvä peli. Vaikka NPC:t eivät ylläkään aivan Controlista tutun Ahdin eli Martti Suosalon mahtavan roolisuorituksen tasolle, kokonaisuus jättää silti erittäin hyvän maun. Remedyn seitsemän vuoden mittainen projekti onnistuu lunastamaan lupaukset. Tiivistettynä Resonant ei häikäise loistollaan, mutta keikkuu silti erittäin hyvällä tasolla. Onnistunut jatko-osa.

+ Runsaasti tekemistä
+ Monipuolinen setti kykyjä taistelutilanteisiin
+ Erinomainen ääni- ja musiikkimaailma
+ Upea ja yksityiskohtainen ympäristö
+ Loottaajan paratiisi
+ Isojen sisätilojen mahtava tunnelma
+ Tuntuu palkitsevalta
+ Älykkäitä pulmia
+ Outous ja mielikuvitus toimivat yhdessä
+ Ei rankaise kuolemista kuten edeltäjänsä

– Lievää ruutujen putoilua nopeasti käännyttäessä
– Liikaa tyhjiä hetkiä
– Kartan puuttuminen sisätiloissa
– Vaikea suoraviivaisemmille pelaajille

Lue myös toinen näkökulma, Ossi Mykkäsen Control Resonant –arvostelu.

Tähdet

Testialusta: Playstation 5
Julkaisupäivä: 24.9.2026
Ikäraja: 16

Tagit:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Translate »