Etusivu / Elokuvat / Godzilla Minus Zero nostaa tunnelman kattoon odotuksia kuitenkaan lunastamatta

Godzilla Minus Zero nostaa tunnelman kattoon odotuksia kuitenkaan lunastamatta

Godzilla Minus Zero jatkuu kaksi vuotta Godzilla Minus Onen jälkeen. Nyt ollaan vuodessa 1949, ja maan uumenista nousee uusi hirviö uhkaamaan Japania. Joukko meteorologeja ja muita tutkijoita keksii usuttaa Godzillan uutta hirviötä vastaan.

Harmillisen pitkäveteinen

Tarina on hyvin yksinkertainen, mutta juonta on pyritty monimutkaistamaan lukuisin eri kääntein. Kaiken kaikkiaan ihmisillä on tapahtumissa aiempaa suurempi rooli, eivätkä he siis toimi pelkästään tuhottavina kohteina suurille hirviöille. Osaan arvostaa tekijöiden pyrkimystä, mutta valitettavasti ratkaisulla on ikävä seuraus: elokuvasta tulee pitkäveteinen. Mukana on kyllä ärjyviä suuria örmyjä, mutta liian vähän, ja liian harvoin.

Toisen maailmansodan jälkeistä sanomaa nuoremmalle polvelle

Godzilla Minus Zero tuo vahvasti esille toisen maailmansodan jälkeisen tilanteen Japanissa. Atomipommit on koettu, ja amerikkalaiset miehittävät ja sanelevat maan suuntaa vahvasti. Kyseessä oli varmasti valtava järkytys, ja tätä tunnelmaa on varmaankin haluttu elokuvalla välittää nuoremmalle sukupolvelle. Pohjoismaalaisena katsojana kykenen kaiken tämän ymmärtämään, mutta se ei tee elokuvasta kiinnostavampaa. Täsmälleen samalla tavalla japanilainen katsoja pystyy arvostamaan Tuntemattoman sotilaan henkilöhahmoja ja käänteitä, mutta ne eivät todennäköisesti tee samaa vaikutusta kuin suomalaiseen.

Pääosin mahtavat tehosteet

Jos menen katsomaan Godzillaa elokuvateatteriin, odotan näkeväni suuria ärjyviä hirviöitä, paljon tuhoa ja eeppistä mäiskettä. Kaikkea tätä on luvassa, sillä tehosteet ovat edellisen elokuvan malliin huippuluokkaa. Digitaaliset tehosteet huomaa lähinnä silloin, kun kohtauksessa on mukana ihmisiä. Näyttelijät pyörivät aivan liian selvästi hiekkalaatikkomaisessa vihreässä huoneessa, jonka reunat on kuvitettu tietokoneella uudestaan.

Tunnelma nostetaan kattoon, mutta siihen se jääkin

Välähdyksiä tulevasta suuresta tuhosta ja eeppisestä taistosta nähdään pitkin elokuvaa aivan alkumetreiltä lähtien. Toisin sanoen katsojalle ladataan kasvavia odotuksia jostain aivan mahtavasta, jota ei sitten lopulta koskaan saada. Jopa loppuratkaisu heijastaa tätä. Tunnelma kohotetaan kattoon pauhaavalla musiikilla ja suurilla tunteilla, mutta sitten mitään ei lopulta tapahdukaan.

Kaikesta huolimatta Godzilla Minus Zero on ehdottomasti hyvä elokuva, mikäli hirviöiden mittelöt kiinnostavat. En yllättyisi, jos tätä samaa olisi tulossa vielä kolmannenkin kerran. Ja jos näin on niin toivon, että tekijät oppivat tasapainottamaan paremmin tunnelman nostatuksen ja varsinaisen rytinän välillä.

Tähdet

Formaatti: Cinema
Ensi-ilta: 6.11.2026
Ikäraja: 12

Tagit:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Translate »
Twitch LIVE-tilassa Twitch OFFLINE-tilassa