Viime viikonloppuna järjestettiin FromSoftwaren seuraavan pelin verkkotesti, jossa mittailtiin muun muassa serverikapasiteettia ja pelin tasapainotusta. Testin tähtenä nähtiin The Duskbloods, Nintendon katalogiin tuleva yksinoikeuspeli, josta suurin piirtein tiedettiin ennakkoon, että sellainen on tulossa, ja että moninpeli on keskeinen osa kokemusta. Lauantain ja sunnuntain mäiskinnän jälkeen pääsimme pykälän lähemmäs viisastumista, joten kokosimme tähän juttuun kaiken, minkä saimme selville.
Huomaathan, että tämä ei ole arvio, eikä nyt nähty The Duskbloods välttämättä edusta täysin pelin lopullista julkaisuversiota. Koska verkkotestiin kuului tiukkasanainen kuvauskielto, emme voi näyttää omaa materiaalia, vaan kaikki artikkelin kuvitus on peräisin kehittäjältä.
Jos The Duskbloods kiinnostaa, mutta kiire painaa tai arvostat tiivistä tekstiä, on heti seuraavan alaotsikon perässä tärkeimmät tiedot. Myöhemmistä otsikoinneista paljastuu tarkempia yksityiskohtia. Mikäli taasen olit itse mukana verkkotestissä – ja tutustuit kaikkeen sisältöön – edessäpäin ei siinnä yllätyksiä.
Lyhyesti: Tavataanko finaalissa?
Kahdeksan pelaajaa; neljä kierrosta. Matsin edetessä heikoimmat lenkit tiputetaan pois, kunnes finaalissa parhaiten pärjänneet kärkipelaajat kohtaavat kolmintaistelussa. Voittoon selviäminen vie vähän päälle 30 minuuttia – vähemmän aikaa per matsi menee, jos tippuu kesken kelkasta. Pelaajien paremmuusjärjestys ei kuitenkaan perustu pelkästään toisten lahtaamiseen.
Pisteitä saa löytämällä tiettyjä esineitä, voittamalla tekoälyn ohjastamia bosseja tai täyttämällä vaihtelevaa joukkoa tavoitteita. Osa määräytyy hahmon mukaan: esimerkiksi Bloodhand Jan saa lisäpisteitä listiessään arvalla valitun pelaajan, joka leimataan vääräuskoiseksi.
Arpaonnea käytetään muutenkin, kun matseihin tulee kaikkia yhdistävää sattumanvaraisuutta. Voi olla, että yllättäen pelaajia kannustetaan kilvoittelemaan siitä, kuka ehtii tornin huipulle kilistämään kirkonkelloja, mutta seuraavassa matsissa saatetaan sen sijaan kerätä taivaalta rysähtäviä tähdenkappaleita. Tällä tavalla vaihtelevat tavoitteet rinnastuvat lähinnä lisämakua tuoviin sivutehtäviin.
“Ken on viimeisenä hengissä” -tyyppistä finaalia lukuun ottamatta kierrokset noudattavat ajastettua kaavaa. Ensin keskitytään lanaamaan tekoälyjä kokemuspisteiden perässä, jotta hahmo vahvistuu. Siinä sivussa kertyy jokusen verran voittopisteitä, mutta oleellista on se, ettei tässä vaiheessa muiden pelaajien metsästämisestä ole pahemmin hyötyä – ellei valitulla hahmolla ole siihen liittyvää agendaa. Suurin pistemylly lähtee käyntiin vasta, kun noin kahdeksanminuuttisen kierroksen loppu häämöttää.
Silloin kaikki pelaajat saavat yhtäaikaisesti ilmoituksen alueesta, joka on valittu taistelutantereeksi. Tuon alueen sisällä saa huimalla tahdilla pisteitä joko murhaamalla muita tai valloittamalla “kukkulan kuningas” -tyyppisesti alueen sisältä löytyvän sijainnin. Riskinotto palkitaan, koska ainoastaan finaalissa elämät on rajoitettu kahteen per henkilö. Muilla kierroksilla loputtomat ekstraelämät saavat kotikissan kateelliseksi, eikä kuolemasta edes menetä kentältä kerättyjä bonuksia, kuten aseisiin lisättävää myrkkyä tai ajan kanssa itsestään paranevia haavoja.
Säännön vahvistavana poikkeuksena ensimmäinen kierros päättyy ilman loppuhuipennusta tai kannustusta muiden tappamiseen. Hiukan kärjistäen neljästä kierroksesta siis ensimmäinen on haban kasvattamista yhteisymmärryksessä, mutta kaikki muut hoputtavat murhatyöhön.
Pitkästi: Monster Hunter Souls
Jokainen pelaaja saa valita vapaasti hahmonsa rosterista (verkkotestissä kuusi vaihtoehtoa) ilman rajoitteita. Kaikki kahdeksan pelaajaa voivat siis pelata samalla hahmolla, ja jos näin käy, sillä sitten mennään. Hahmo tulee valita jo ennen peliseuran hakemista, joten muiden päätökset tulevat aina yllätyksenä, eikä valintaa voi vaihtaa kesken matsin.
Verkkotestin perusteella hahmon lisäksi on kaksi valintaa, jotka liittyvät peliseuraan. Ensimmäisessä päätetään, kiinnostaako kasuaali pelaaminen vai haluaako rankattua mittelöä (verkkotestissä valittavana vain kasuaali). Toisessa valitaan, etsitäänkö matseja, joiden säännöissä liittoumat on sallittu (oletus), liittoumat eivät ole mahdollisia vai liittoumat valitaan arvalla.
Oletusasetuksilla pelatessa kuka tahansa voi lähettää matsin aikana kohtaamalleen, eli muutaman metrin etäisyydeltä nähdylle, pelaajalle pyynnön liittoutua. Liittouma on aina kooltaan parivaljakko, joka ilmeisten yhteistyön tuomien etujen lisäksi jakaa osan pisteistä, mikä helpottaa finaaliin pääsyä huomattavasti. Mikäli jokin liittouma selviää finaaliin, se puretaan automaattisesti, jotta parhaat kolme taistelisivat kaikki toisiaan vastaan.
Katsotaan, miten käy tulevaisuudessa, mutta jo nyt pelissä näkyi merkkejä pelaajien kehittämästä tavasta, jossa entinen liittouma nitistää kolmannen pyörän ylivoimalla ja vasta sitten kilvoittelee kaksintaistelussa lopullisesta voitosta.
Liittoumat kieltävä pelityyppi estää nimensä mukaisesti liittoumat, kun taas liittoumiin pakottava pelimuoto valitsee jokaiselle parin. Käytännössä silloin toisistaan ottaa mittaa neljä kahden hengen joukkuetta, kunnes siellä finaalissa sitten taas kolmikon tulisi taistella kaikki kaikkia vastaan.
Sääntövariantista riippumatta pelaajien on mahdollista saada apua tekoälyseuraajista, joiden lähin verrokki ovat Elden Ringin “spirit ash” -apulaiset. The Duskbloodsissa seuraajia haetaan pitkin kenttää ripotelluista portaaleista, jotka sylkevät yhden tekoälytoverin ihmispelaajan apuun. Kaveri vahvistuu taistelujen myötä omia aikojaan ikään kuin oikeat pelaajat, mutta tekoälykkäiden hahmorosteri koostuu erillisistä sivuhahmoista.
Pienen taustatarinan lisäksi vaihtelua on siinä, avustaako oikea käsi lähitaistelussa, tukeeko pitkältä matkalta, heitteleekö buffeja, vai söhääkö jonkinlaista yhdistelmää. Huomionarvoisena jippona tekoälyn kanssa hengaaminen ei poissulje ihmisliittoumia, eli pahimmillaan kulman takaa käy kimppuun pariutuneiden ihmisälyjen ja kahden tekoälyn muodostama joukkue. Koneellista apua saa hankittua varsin vaivattomasti, joten kannattaa olettaa, että jokaista pelaajaa avustaa henkivartija.
Älykkäiden ja älyttömien taistelijoiden määrästä huolimatta The Duskbloods tarjoaa niin yksinäisille kuin pariskunnille sekä henkivartijoita palkkaaville riittävästi lääniä. Sisäistä rottaani kunnioittaen tykkäsin hiippailla pitkin viemäriä vahvistuen rauhassa, kun muut kinastelivat kokemuspisteistä kaupungin katoilla. Omaa tilaa löytyy, koska kokoluokaltaan kartta vastaa noin Monster Hunter Risen miniversioita avoimista maailmoista. Trailerikuvastoon vertaamisen perusteella lopullisessa julkaisussa kenttiä on nyt esitellyn goottimaailman sijaan useampi.
Vauhti tuo niin ikään mieleen Capcomin monsterimetsästyksen, kun pitkin karttaa saa vapaasti pikamatskustaa ja ilmeisesti entisinä sirkuslaisina kaikki pelihahmot taitavat vaativan ilma-akrobatian. Väisty surkea tuplahyppy: The Duskbloodsissa pompataan ilman halki liihottaen jopa kolme kertaa putkeen!
Kaikkia hahmoja yhdistää nopsan liikkumisen lisäksi muutama perusratkaisu. Takataskussa on aina sekä astalo lähitaisteluun että tussari asemasotaan (magiakin on ampuma-ase mutta vain värikkäämpänä!). Nämä eivät sitten ole mitään Bloodbornen hernepyssyjä, vaan todellisia kalman kanuunoita, joilla saa maalitaulun hengiltä.
Lisäksi jokaisella hahmolla on pari henkilökohtaista spesiaalia, joista heikommalla aloitetaan ja paremman saa tarpeeksi levutettua. Esimerkiksi alkuun senaattori Samir Patres harjoittaa kansalaisten alistamista maasta puskevilla piikeillä, mutta vahvistuttuaan muuttuu törkeästi vahinkoa jakelevaksi hirmuliskoksi, koska on ihmisdino ja nyt on täysikuu tai jotain.
Sankarit: Kulttuurien sulatusuuni
Tyrannosauruksen pikkuveli ei ole ainoa Nintendon tulevan yksinoikeuden kummallisuus, kun taivaalla lentää ruosteinen peltipurkki rakettirepun voimalla. Historiaa paremmin tunteva kanssaeläjäni ehti laskeskella vaikutteita 1100-luvulta 1900-luvulle jo ennen kuin silmään osui vieläpä nyökkäys muinaisen Egyptin muumioihin. Sekalaisempaa joukkoa ei toisesta Fromin pelistä löydy.
Asiaa selittää jonkin muotoinen aikaa ja tilaa vääristävä rituaali. Menneet, kuolleet, unohdetut, erotetut ja toisilleen tuntemattomat sankarit vedetään yhteen unenomaiseen todellisuuteen, joka suo lahjansa vain parhaista parhaimmalle. Lössiä yhdistää vain se, että jokainen heistä on arkikielellä summaten vampyyri – siis aikamatkustava vampyyri. Niinpä kaikki osaavat tuhoisimpana hyökkäyksenään imeä vastustajan kuiviin, mikä palauttaa omaa elinvoimaa. Ehtona armoniskulle on muista Fromin peleistä tuttu stunaaminen, joka saavutetaan riittävästi raskaita mäjäytyksiä tarjoilemalla.
Yhä on epäselvää, missä määrin torahampaista saa tehtyä itsensä oloisia. Verkkotestissä valittu hahmo määritti suoraan ulkonäön, kyvyt, aseet sekä mahdolliset lisätavoitteet. Pelin sisällä on valikko hahmon kustomointiin, mutta siihen ei päässyt vielä käsiksi. Liekö viilailu kosmeettista vaiko jotain muuta, se jää nähtäväksi.
Elden Ring Nightreign tulee pakostakin mieleen, kun pelaajat pyrkivät vahvistumaan kellon tikittäessä eteenpäin, mutta perustavanlaatuinen ero piilee ympäristössä. Kun Nightreign mahdollistaa erilaisten aseiden löytämisen ja vaihtelun kesken matsin, The Duskbloods nojaa passiivisten kykyjen suuntaan. Aseiden sijaan kerätään hyökkäyksiin lisävoimaa esimerkiksi myrkky- tai tulibuffista, tuurilla löytyy hipareita ajan kanssa lataava bonus ja varsin yllätyksettömästi moni löytö lisää suojausta vaikkapa fyysistä vahinkoa vastaan.
Verkkotestin perusteella FromSoftwarelle tyypillistä tarinankerrontaa ei ole unohdettu, sillä esinekuvauksia tavaamalla oppii maailmasta. Esiin piirtyy kosmista uhkaa, kun teksteissä vilahtaa maailmaa rutistava Musta Aurinko sekä koko ihmiskunnan iltahämärä ennen orjuuteen alistumista. Osittain tarina kerrottanee moninpelipainotuksesta huolimatta välinäytöksin, sillä jo nyt pelattu materiaali sisälsi tutoriaalissaan tarinallisia videopätkiä. Laittaisin pennoseni likoon sellaiseen veikkaukseen, että otteluita voittamalla kerrytetään harvinaista resurssia, jota tarpeeksi haalimalla tarina nytkähtelee eteenpäin, mutta tämä on mahdollisesti vain epätodeksi paljastuva veikkaus.
Sen sijaan todellista nytkähtelyä nähtiin perjantaina, kun verkkotesti lanasi Fromin serverit keskeyttäen koko päivän pelit. Tätähän tässä testattiin, joten vielä ei kannata pohtia nettipuolen toimivuutta sen tarkemmin.
Viimeinen sana: PvP Nightreign
Vauhtinsa puolesta The Duskbloods ei ole täysin poikkeava Fromin muusta tuotannosta. Vaikka se sisältää tekoälybossien lisäksi pelaajien välistä kahinointia, rytmitys muistuttaa hyvin paljon Nightreignin tapaa kannustaa pelaajia vahvistumaan ennen kuin bossi hyökkää. Samanlaisesti vampyyreilla on alati aika vastassa, joten tavoitteesta toiseen juostaan täysillä, eikä aikaa turhalle pysähtelylle ole.
Tuoreessa haastattelussa Souls-pelien luotto-ohjaaja Hidetaka Miyazaki mainitsee, ettei ole kovin hyvä toimintapeleissä tai PvP-mittelössä. Väitetysti tämä on otettu huomioon siten, että The Duskbloods palkitsee monenlaisia pelityylejä, minkä vuoksi ympäriinsä heitellään kirjainhirviötä PvPvE tarkoituksena kuvata moninaista vastakkainasettelua suhteessa sekä toisiin pelaajiin että tekoälyyn. Lopullista tuotetta odotellessa, mutta näin pitkälle en verkkotestin perusteella menisi.
On totta, että matsien aikana kukin voi keskittyä, mihin lystää, ja että bosseja kurmotetaan yhteistyön nimeen vannoen. Tämä ei kuitenkaan muuta sitä, että jokainen matsi huipentuu parhaiden pelaajien PvP-otteluun. Niin, ja kuten aiemmin mainitsin, jopa ennen finaalia kierrokset kaksi sekä kolme kulminoituvat pelaajia yhteen törmäyttävään verilöylyyn. Taisteluihin ei ole pakko osallistua, mutta kierrosten loppukahinoissa on niin älytön määrä pisteitä jaossa, että kyllä ihan jo jatkoon pääseminen on vahvasti riippuvainen PvP-aktiivisuudesta.
Dark Soulsista lähtien aurinkoista yhteistyötä ja punahehkuista invaasiota fanittavana jään mielenkiinnolla seuraamaan, mitä tulevan pitää. Verkkotesti puri sopivasti, mutta Fromin yksinpelisisällön nimeen vannovat lopullinen peli todennäköisesti imee julmasti kuiviin.
