Etusivu / Tapahtumat / Ropecon, vuoden tärkein nörttitapahtuma tulee taas, oletko valmis?

Ropecon, vuoden tärkein nörttitapahtuma tulee taas, oletko valmis?

En liioittele suuresti, kun väitän Ropeconin olevan vuoden tärkein nörttitapahtuma Suomessa ja kenties jopa Pohjoismaissa. Jo 33. kertaa järjestettävä Ropecon on Euroopan suurin vapaaehtoisvoimin järjestettävä roolipelitapahtuma.

Ropeconin nimi viittaa roolipeleihin, mutta pinnan alle kurkkaamalla nähdään, että varsinainen pöytä- ja liveroolipelisisältö kattaa vain pienen osan toiminnasta. Mukana on valtava määrä luentoja sekä kaikenlaista satunnaisen mielenkiintoista nörttitoimintaa, kuten erilaisia rooli-, kortti-, lauta- ja miniatyyripelejä, bofferointia sekä tietysti esittelijöitä ja kauppiaita.

Kiinnostuneet voivat pukeutua cosplay-asuihin, ja tänäkin vuonna järjestetään kilpailu parhaista puvuista. Onnekkaat saattavat saada mediahuomiota televisiokameroiden edessä, mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa. Suosituin pukukoodi lienee silti t-paita, joka päällä sopii osallistua parhaimmillaan yötä myöten kestäviin pelisessioihin. Ahkerimmat conittajat voivat myös yöpyä alueella lattiamajoituksessa.

Tapahtuma soveltuu kirjaimellisesti kaiken ikäisille. Omistautuneille pelaajille järjestetään erilaisia pitkiäkin turnauksia, mutta toisaalta esimerkiksi yhteispalapelin rakentaminen tapahtuman mittaan tarjoaa jokaiselle mahdollisuuden rauhallisempaan toimintaan. Lapsille järjestetään muun muassa mahdollisuuksia bofferointiin tai satujen tekemiseen.

Ropecon 24.-26.7.2026
Messukeskus, Helsinki

Pe 24.7. 15.00 – Su 26.7. 18.00

Tagit:
Translate »