4K-pelaamiseni eli 4K-resoluutiolla PC-pelaamiseni alkoi vuonna 2018, kun (sittemmin tekoälyautomatisoitua) Suomen Gamereactoria varten sain testiin Philipsin 43-tuumaisen jättiläisen. Suuren näytön käyttäminen vaati kompromisseja, sillä 60 hertsin virkistystaajuus oli nopeampiin pelinäyttöihin tottuneelle askel taaksepäin, mutta suuri ja mahtava immersio veti tästä huolimatta pidemmän tikun. Näytönohjainpäivityksen (GPU) myötä tikun ohessa lähtivät lompakosta rahat, mutta näyttö jäi päänäytökseni vuosikausiksi. Sittemmin päivityksiä näyttötekniikkaan on tullut useita, joista OLED on ylivoimaisesti merkittävin, mutta onko 4K-resoluutio vieläkään kaiken vaivan ja rahan arvoista? Mihin sijoittuvat konsolit? Milloin 4K-resoluutiolla pelaamisessa on järkeä ja milloin ei?
4K = UHD = 3840 pikseliä vaakaan, 2160 pystyyn = reilut 8 miljoonaa pikseliä per kuva
4K eli UHD (Ultra High Definition) tarkoittaa pelaamisessa käytännössä 3840 x 2160 pikselin resoluutiota. Elokuvamaailmassa 4K voi tarkoittaa myös 4096 x 2160 pikselin tarkkuutta. UHD sisältää neljä kertaa enemmän pikseleitä kuin 1080p-standardi: pikselimäärä kaksinkertaistuu sekä vaaka- että pystysuunnassa. Lopputuloksena on nelinkertainen pikselimäärä, mutta myös selvästi kovempi rasitus raudalle – käytännössä näytönohjaimelle. Tässä piilee 4K:n ongelma. Jos raudassa ei ole laskentatehoa, 4K:ta ei kannata edes harkita. Sujuva pelattavuus eli ruudunpäivitys on kiistatta tärkeämpää kuin silmäkarkki, jollei nyt työkseen kuvakaappauksia ota.
Tämän sukupolven konsolit (Xbox Series X ja Playstation 5) eivät tahdo jaksaa pyörittää 4K-resoluutiolla pelejä riittävän sutjakasti. Usein ruudunpäivitys eli FPS (Frames Per Second) on rajattu esimerkiksi 30:een ”quality”-tilassa ja 60–120 FPS:ään ”performance”-tilassa. Osa peleistä tarjoaa dynaamisia välivaihtoehtoja. Playstation 5 Prossa on pykälän enemmän potkua, mutta tilanne on silti edellä mainitun kaltainen ja riippuu lisäksi siitä, onko pelinkehittäjä julkaissut erillisen Playstation 5 Pro -päivityksen vai ei.
Anti-Aliasing eli reunanpehmennys
4K:n myötä kuvan sahalaitaisuudesta päästään eroon lähes kokonaan, eikä reunanpehmennykselle (anti-aliasing) välttämättä ole enää käyttöä. Jos näytönohjain jaksaa pyörittää sutjakkaasti 4K-pelejä, FXAA:n tai TAA:n kaltainen reunanpehmennys ei haukkaa ruudunpäivitysnopeudesta kuin muutaman prosentin. Raskaammat MSAA (Multi-Sample Anti-Aliasing) ja SSAA (Super-Sample Anti-Aliasing) hidastavat ruudunpäivitystä selvästi enemmän. MSAA haukkaa karkeasti tuplasti TAA:han nähden. SSAA:n osalta vaikutus voi olla vielä moninkertainen MSAA:han nähden, sillä SSAA:n kanssa peli renderöidään sisäisesti korkeammalla, esimerkiksi 8K-resoluutiolla, ja pienennetään (downsampling) takaisin 4K-resoluutioon. Kun jokainen pikseli lasketaan uudelleen korkeammalla tarkkuudella, se korjaa sahalaitaisuuden kokonaan. SSAA:n sijaan laskentateholla saa paljon enemmän irti hyödyntämällä esimerkiksi säteenseurantaa (ray tracing), joka tuo visuaalisesti paljon suuremman parannuksen. Konsolipeleissä näitä asetuksia harvoin edes näkee valikoissa, mutta PC-puolella tuo terminologia on arkipäivää.
Noin 3,5 vuotta vanhan NVIDIA RTX 4080 -näytönohjaimen kanssa väännän ensin kaikki graafiset nupit kaakkoon ja valitsen reunanpehmennykseksi TAA:n tai FXAA:n. Jos ruudunpäivitys hakkaa näytön virkistystaajuutta vasten, kytken säteenseurannan päälle ja lähden etsimään sopivaa, omaa silmää miellyttävää tasapainoa graafisista asetuksista. Varjoasetusten laskeminen tuppaa nostamaan suorituskykyä yllättävän paljon.
Näytönohjain on kuningas
4K-pelaamisen kulmakivi on kiistatta riittävän tehokas näytönohjain. 6,5 vuotta vanhassa PC:ssäni on RTX 4080 16 Gt:n seuralaisena AMD Ryzen 9 3950X -prosessorivanhus, jonka yhden säikeen suorituskyky on poikkeuksellisen laiska. Lähtökohtaisesti pelit kaipaavat prosessorilta vahvaa yhden säikeen suorituskykyä eivätkä niinkään lisäprosessoriytimiä (CPU cores). Prosessorin päivityksellä saisin vaivoin aikaan minkäänlaista suorituskykyparannusta, sillä pullonkaulana toimii näytönohjain. Tällä koneella pelit ovat vielä silkkisen sulavia, joten minulla ei ole aiettakaan vaihtaa näytönohjainta toiseen ennen kuin suorituskyvylle on lisätarvetta. Kompromissina olen valmis tiputtamaan säteenseurannan pois.
Vinkkinä alle 12 gigatavun VRAM-muistilla (Video Random Access Memory) varustettua korttia en suosittele 4K-pelaamiseen. Korkeamman tarkkuuden tekstuurit haukkaavat näytönohjaimen ultranopeaa muistia yllättävän paljon. Osa peleistä tarjoaa grafiikka-asetuksia muokatessa jopa VRAMin käyttöasteen graafisena palkkina, jotta pelaaja ei ylimitoita pelin asetuksia muistinkäytön osalta. VRAM on kiinteästi näytönohjaimessa eikä sitä tule sekoittaa PC:n omaan keskusmuistiin eli RAMiin. Keskusmuisti ei paikkaa tilannetta, jos näytönohjaimen oma VRAM täyttyy. Silloin VRAM toimii konkreettisena pullonkaulana.
Jos kauppaan haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt
Muistien hinnat ovat nousseet raketin lailla vuodesta 2025 lähtien tekoälyn kysynnän myötä, mikä näkyy niin muistivalmistajien osakekursseissa kuin keskusmuistien ja näytönohjaimien hintalapuissa. Käytännössä 4K-pelaamisen pohjatasona voi pitää NVIDIA:n RTX 5070- tai AMD Radeon RX 9070 XT -kortteja, jotka maksavat noin 600 euroa. Se on melko tyyris hinta yhdestä komponentista, kun samalla rahalla saa pelikelpoisen konsolin sellaisenaan. Pelkällä näytönohjaimellakaan ei käytännössä mitään tee – sen ympärille on rakennettava loputkin pelikoneesta, oheislaitteista puhumattakaan. Halvimmillaankin sijoitukselle tulee hintaa toista tuhatta euroa. Käytettynä pääsee hieman halvemmalla, mutta muistikriisin haamu seuraa kirpputorimarkkinoillekin.
Skaalaustekniikat – ilmainen lounas?
Skaalaustekniikoiden myötä 4K-pelaamisesta on tullut valtavirtaa. Natiivi 4K on edelleen raskas suuren pikselimäärän vuoksi, mutta apuun saapuu NVIDIA:n DLSS (Deep Learning Super Sampling) ja AMD:n FSR (FidelityFX Super Resolution) sekä Intelin XeSS (Xe Super Sampling). DLSS, FSR ja XeSS tekevät saman asian eri tavoin: peli renderöidään matalammalla resoluutiolla ja skaalataan sen jälkeen 4K-kuvaksi. Parhaan lopputuloksen kannalta skaalaustekniikoista kannattaa lähtökohtaisesti valita se, minkä valmistajan näytönohjain sinulla on.
Vaikka tekniikat tekevät ihmeitä ruudunpäivitysnopeudelle, ne eivät ole viiveen näkökulmasta täysin näkymättömiä. Pelkkä skaalaus ei välttämättä lisää kokonaisviivettä, mutta kuvan jälkikäsittely ja etenkin välikuvien luonti (Frame Generation) voivat korostaa syöteviiveen (input lag) merkitystä. Frame Generationissa näytönohjain muodostaa kahden oikeasti renderöidyn kuvan väliin uuden kuvan esimerkiksi liikevektorien, edellisten ruutujen ja toteutuksesta riippuen tekoälypohjaisen laskennan avulla.
Yksinkertaistettuna peli renderöi ruudut 1, 3, 5 ja 7, ja välikuvien luonti täydentää sarjaa ruuduilla 2, 4, 6 ja 8. Lopputuloksena kuva näyttää selvästi sulavammalta, vaikka pelin varsinainen logiikka ja pelaajan syötteisiin reagoivat “aidot” ruudut eivät lisäänny samassa suhteessa. Se voi tehdä raskaasta 4K-pelaamisesta huomattavasti miellyttävämpää etenkin yksinpeleissä, mutta se ei ole sama asia kuin aito natiivisti renderöity korkea FPS.
”Kaikki on pilalla, pelkkää peetä tilalla?”
Siinä missä mahdollisen syöteviiveen lisäyksen merkitys on yksinpelatessa tai suurimmassa osassa moninpelejä olematon, takaan, että e-urheilu- tai ammattilaistason suorituspelaamisessa nämä millisekunnit halutaan ottaa kotiinpäin. Skaalaustekniikoista lyhenteineen on tullut näissä piireissä kirosanoja, joiden väitetään pilanneen pelit. Kun parhaat pelaajat lipunkantajina toitottavat ”vihasanomaa”, lopputulos on helposti se, että moni alkaa vastustaa ominaisuuksia edes kokeilematta niitä, vaikka ne voivat olla pelikokemuksen kannalta erittäin positiivisia. Kokeile ensin. Vihata ehtii myöhemminkin. Plasebon vastakohta on muuten nosebo.
Vertailun vuoksi aikoinaan nestekidenäyttöjen pikselivasteajat saattoivat olla useita kymmeniä millisekunteja, ja hyvin pärjättiin, vaikka putkinäytöt olivat tällä saralla valtavasti nopeampia.
HDR – High Dynamic Range ja oikeanlainen pelinäyttö
HDR (High Dynamic Range) ei suoranaisesti liity 4K-resoluutioon itsessään, mutta teknologiat ovat kehittyneet aikajanalla suurin piirtein samanaikaisesti. Siinä missä 4K on tae rapiasta 8 miljoonasta pikselistä ruudulla, HDR puolestaan mahdollistaa sen, että ruudulla voidaan toistaa samanaikaisesti kirkkaita ja pimeitä kohteita. Näytöllä on tässä suurin merkitys ja valmistajat sertifioivatkin näyttönsä markkinointisyistä mahdollisimman korkealla HDR-sertifioinnin tasolla. Se on kuluttajan kannalta myös etu, sillä näyttöjen suora vertailu on mahdollista myös sertifiointien myötä.
Aikoinaan HDR400-sertifiointi oli lähinnä vitsi ja tae siitä, että näyttö EI kykene laadukkaaseen HDR-toistoon. Tänä päivänä tilanne on muuttunut tyystin. HDR400 True Black -sertifiointi on omana sertifiointinaan aivan eri maata kuin muinainen HDR400-sertifiointi. Näitä kahta ei tule sotkea keskenään.
Suurin syy tähän ovat OLED-näytöt, joiden orgaaniset ledit pystyvät sammumaan ja syttymään itsenäisesti ilman erillisen taustavalon tarvetta. Viereinen pikseli voi olla täysin pimeä ja sitä seuraava täysin kirkas. 4K-näytössä näitä pieniä ”lamppuja” on kirjaimellisesti yli 8 miljoonaa, joten ei ihme, että paikallisen kirkkauden säätö onnistuu vaivatta.
Parhaan 4K-pelikokemuksen takaa ehdottomasti OLED-näyttö. Jos vaihtoehtona on nopeampi näytönohjain tai VA- tai IPS-paneelin päivittäminen OLEDiin, valitse jälkimmäinen. OLEDin etuja ovat erinomainen HDR-toisto ja erittäin lyhyet pikselivasteajat eli haamukuvista ei ole tietoakaan. OLEDin heikkoutena voi pitää hintaa, ja aikoinaan valovoimakin saattoi jättää toivomisen varaa. Tänä päivänä OLED-näyttöjen hinnat alkavat suurin piirtein 500 eurosta, ja valovoiman määrä on noussut vuosi vuodelta migreeniä aiheuttavalle tasolle.
Vinkkinä kuvan kiinnipalamista ei tarvitse pelätä, kunhan näyttöä ei ehdoin tahdoin jätä päälle staattisen kuvan kanssa vuosikausiksi. 3,5 vuotta aktiivista käyttöä nähnyt Asuksen OLED-pelinäyttö on aivan yhtä hyvä kuin ensimmäisenä käyttöpäivänään.
Koolla on merkitystä
Näytön tuumakoolla on suuri merkitys lopputuloksen kannalta. Alla olevilla taulukoilla voit vertailla eri tuumakokoja ja resoluutioita sekä niiden vaikutusta pikselitiheyteen. Olennaisinta on niin sanotun retina-tarkkuuden saavuttaminen, jolloin näyttöä katsotaan niin kaukaa, ettei silmä enää erota yksittäisiä pikseleitä.
Retina-etäisyydellä tarkoitetaan katseluetäisyyttä, jota kauempaa silmä ei enää pysty erottamaan näytön yksittäisiä pikseleitä. Normaalin näön erottelukyky on 1 kaariminuutti (1/60 astetta), jota pienempää kulmaa silmä ei enää erota kahdeksi erilliseksi pisteeksi, vaan ne sulautuvat yhdeksi.
Immersio ja pelikokemus
Vanhimman lapseni sanoin: ”…mutta onko se wörttii?!”
Maailmassa lähes kaikki on subjektiivista. Siinä missä 80-luvulla selvittiin pienien putkitelevisioiden kanssa, nykyään perustaso PC-pelaajalle lienee pelikokemus 27-tuumaisella 1440p-näytöllä. No oliko wörttii päivittää? Mitä jäi käteen?!
Pelit ovat kokemuksena aivan yhtä mahtavia kuin silloinkin, mutta niistä saa enemmän irti, kun oheislaitteet ympärillä tarjoavat entistä hulppeampia pelikokemuksia. 4K on seuraava luonteva hyppy 1440p-resoluutiosta ylöspäin. OLED on seuraava luonteva askel TN-, VA- ja IPS-paneeleista, HDR taas SDR:stä eli ei-HDR-materiaalista.
En näe järkeväksi lähteä kuvailemaan erilaisin ylisanoin ja adjektiivein subjektiivista kokemusta. 4K-pelaaminen on visuaalisesti hulppeinta menoa mitä pelaaja voi kotiinsa viritellä, jos pysytään VR:n ulkopuolella. Vertauksena kääntäisin tilanteen näin: tilanne vastaa sitä, kun pelasi aikoinaan alhaisemmilla resoluutioilla pelejä, ja nyt ei. Tuskin kukaan palaa muusta kuin retroharrastamisen vuoksi takaisin esimerkiksi 720p-resoluution TFT-näyttöihin, putkinäyttöihin, äänikortteihin tai PC:iden turbopainikkeisiin.
Hyppy 4K:hon on selkeä, kuten yllä olevat katselu- ja retina-etäisyystaulukot osoittavat. Itselleni suurin etu on se, että 4K tarjoaa mahdollisuuden käyttää suurempaa näyttöä samalta katseluetäisyydeltä. Se taas lisää näytön haukkaaman pinta-alan osuutta näkökentästä, joka minulle on immersion suurin luoja. Pelimaailmasta suurempi osa on oikeaa maailmaani!
Jos raudassa yksinkertaisesti riittää potkua riittävän sutjakalle ruudunpäivitykselle, ei alhaisemman resoluution käyttämisessä ole enää järjen hiventä. Henkilökohtaisesti pidän korkean resoluution ja joustan vaikka grafiikka-asetusten yksityiskohdissa. Jotta elämä ei kuitenkaan olisi liian helppoa, tähänkin sääntöön löytyy poikkeus seuraavasta kappaleesta.
Vinkkinä, kun retina-taso on saavutettu, kokeile seuraavaksi suurempaa näyttöä, joka peittää suuremman alueen näkökentästä. Taattu immersiolisä!
Pienet pirulaiset
Jos pelaat reippaasti vanhoja pelejä, joista ei ole tehty uusioversioita tai kehittäjä ei ole päivittänyt niitä aikoihin, saatat törmätä 4K-resoluutiolla uuteen ongelmaan – pieneen tihrusteluun. Toisinaan pelin valikot saattavat olla täysin luettavia, mutta esimerkiksi pelin sisäiset UI-elementit ovat jääneet auttamatta pieneksi piperrykseksi, joka ei tee pelikokemuksesta nautinnollista. Monet pelit tarjoavat jonkinlaisia UI-skaalauselementtejä, mutta aina näin ei ole.
Vastaavaan ongelmaan voi törmätä myös uudempien indie-pelien kanssa, joissa vaatimattomalla raudalla varustettu yhden miehen pelitalo ei ole huomioinut 4K-resoluution näyttöjä kunnolla. Vastaavaa ongelmaa tulee toki muillakin näytöillä, esimerkiksi ultrawideillä. Nämä ovat kuitenkin pääasiassa poikkeuksia ja niin kauan kuin peli antaa valita alhaisemman resoluution, 4K-näyttö voi toki toistaa sitäkin, vaikka natiiviresoluutiosta ei enää kyse olekaan.
Hear hear!
4K-pelaaminen on tällä hetkellä käytännössä PC-pelaajien yksinoikeus. Skaalaustekniikat ovat tuoneet suorituskykyä niin paljon, että konsoleillakin jo yritetään, mutta luontevaa siitä tulee vasta seuraavan sukupolven laitteiden kanssa. PC-pelaaja taas saa käytännössä tuplattua ruudunpäivitysnopeuden skaalaustekniikoiden avulla.
4K-pelaajan paras kaveri on riittävän nopea näytönohjain ja sopivan suuri OLED-näyttö, joka toimii erinomaisesti myös HDR-materiaalin kanssa. Näytöstä joutuu maksamaan myös maltaita, mutta vuosi vuodelta pullonkorkkeja jää omaan taskuun hieman enemmän.
Olen nauttinut pelaamisesta Commodore 64:n ajoista saakka, ja aina yhtä paljon resoluutiosta riippumatta. Sitä tekniikka ei ole varsinaisesti muuttanut koskaan suuntaan tai toiseen. Teknologinen kehitys on väistämätöntä ja ennen pitkää 4K-pelaaminen muuttunee 6K- tai 8K-pelaamiseksi. Mikäs tässä vanhetessa, kunhan silmät vain eivät pettäisi.
