Vampyyritouhuissa on monenlaisia sävyjä. On auringonvalossa kimaltelevia teinivampyyreja, ja sitten on niitä perinteisempiä verenimijöitä. Dawnwalkerin Coen on näistä perinteisempää mallia sillä erotuksella, että päiväsaikaan hän voi toimia melkein kuin tavallinen kansalainen, mitä nyt välillä hän viiltelee itseään aktivoidakseen noitavoimiaan.
The Blood of Dawnwalker on komea seikkailu, josta todella näkee, että sen tekijäkaartissa on ollut entisiä The Witcher -pelien tekijöitä. Seikkailulla on myös sen verran mittaa, että julkaisemme tässä vaiheessa esikatsauksen peliin. Palaamme täysmittaisen arvion pariin hieman myöhemmin.
Tässäkin vaiheessa pelikellossa on mittaa runsaat kuusi tuntia, eikä Coen ole päässyt kuin prologista eteenpäin. Verentäyteinen avoin maailma on siis vielä edessä koettavana, mutta joitain mielipiteitä uskallan laukoa.
Univelat kuitataan haudassa
Seikkailu jakaantuu kahteen toisiaan tukevaan tilaan: päivään, jolloin Coen mittelee miekan ja magian avulla sekä yöhön, jolloin vampyyrivoimat aktivoituvat, mutta verimagian käyttö estetään. Miekka viuhuu kuitenkin molempina ajankohtina, sillä nukkua sankarimme ei tarvitse lainkaan.
Ainutlaatuisena mekanismina aika on todella arvossaan, sillä taustalla tikittää kirjaimellinen deadline. Coenin perhe tullaan uhraamaan 30 päivän kuluttua, ja sitä ennen hänen on kerättävä voimiaan ja liittolaisiaan päävihollisen kukistamiseksi.
Kaikki sivuseikkailut, kouluttautumiset ja monet aarteiden keruut kuluttavat arvokkaita tunteja. Nämä merkitään pelaajalle selvästi, mutta niin sanottu ”kompletionistinen” jokaisen nurkan nuohoaminen ja vastaan tulevan sivutehtävän läpäisy tulee tuottamaan huonon lopputuloksen Coenin perheelle. Taistelunsa on siis kirjaimellisesti valittava.
Miekkabalettia
Pelimekanismi on jossain määrin monimutkainen, vaikka se avataankin pelaajalle prologin aikana kattavasti. Päivä- ja yötilat vaativat omien kokemuspisteidensä kerryttämisen. Lisäksi miekka- ja noitataitoja ei ole edes mahdollista avata käyttöön ilman sopivien oppikirjojen lukemista.
Taistelu on sujuvaa, mutta käytännössä pelaaminen vaatii peliohjaimen käyttöä. Hiirellä ja näppiksellä pelaaminen onnistuu, mutta itse luovutin ensimetreillä ja otin vahvasta vihjeestä vaarin siirtyen ohjaimeen. Hiirtä käytän vain joihinkin valikoiden pläräyksiin.
Hutkiminen perustuu puhdinhallintaan, sillä jokainen lyönti, torjunta ja väistö kuluttaa energiaa. Sen loppuminen on katastrofi, sillä puuskuttava Coen on helppo maali. Ainoan poikkeuksen muodostaa tärkeä täydellinen torjunta, joka perustuu vasemman tatin käyttöön yhdistettynä torjuntanapin painallukseen. Hyökkäävät viholliset näyttävät selkeästi, mistä neljästä suunnasta lyönti on tulossa, jotta tattia osaa nytkäyttää oikeaan suuntaan.
Torjunta on mahdollista pelkällä olkanapin painalluksella, mutta tällöin se kuluttaa puhtia. Sen sijaan oikeaan suuntaan tehty torjunta on ilmainen, ja täydellisellä ajoituksella tarjoaa vielä vastaiskun paikan. Pian käyttöön avautuu myös vastapistotaito, jolla oikeaan suuntaan suunnattu vastalyönti tuottaa kriittistä vahinkoa.
Pienen totuttelun jälkeen taistelusta tulee näppärää balettia. Lisäksi niin päivällä kuin yöllä käytössä ovat omat erikoisiskunsa, taitonsa, jekkunsa kuin varustekohtaiset erikoistoimintonsa. Näin pahemmatkin mörököllit on mahdollista kellistää.
So far, so good?
Ensivaikutelman perusteella Dawnwalker on melkoinen eepos. Sen maailma on pseudokeskiaikaisen erikoinen, jossa samoaa niin villejä kuin ihmisten parissa eläviä hirviöitä.
Tässä vaiheessa vaikuttaa selvältä, että tarjolla on huima seikkailu hyvin rakennetussa maailmassa. Mukana on taistelua, seikkailua, narratiivisia elementtejä sekä The Witcher -peleistä tuttuja kovin nuorekkaita noitaneitoja. Ilmeisesti myös petipuuhiin päästään ennen pitkää.
Varsinaisen arvosanan jätämme lopulliseen arvioon, kun seikkailu on koettu hieman pidemmälle. Toistaiseksi kaikki vaikuttaa kuitenkin vallan erinomaiselta.
Testialusta: PC
Julkaisupäivä: 3.9.2026
Ikäraja: PEGI 18
