Supergirl ei ole minulle tuttu hahmo kuin nimellisesti. Siksi onkin piristävää nähdä välillä uusia supersankarihahmoja valkokankaalla uusintojen ja jatko-osien sijaan. Tuottaja James Gunnin uudistukset DC-puolella ovat olleet ihan mielenkiintoisia, mistä myös Supergirlin traileri antoi viitteitä.
Tarina hapuilee synkkyyden keskellä
Kara (Milly Alcock) elää pullon pohjalla hukuttaen menneisyyttään ja siitä aiheutuvaa surua juottoloissa ympäri galakseja välittämättä mistään. Mutta kun hänen ainoa ystävänsä Krypto-koira yritetään viedä häneltä, alkaa vihainen kostoretki ystävän pelastamiseksi ja itsensä löytämiseksi.
Supergirl ei onnistu avaamaan tarinaansa kovinkaan selvästi. Vaikka Karan taustaa selvitetään, tuntuu hänen itsetuhoinen elämäntapansa ja läävässä asuminen täysin liioitellulta ja irtonaiselta vaatien huomattavasti enemmän selvitystä. Elokuva myös kahlaa varsin synkissä ja alavireisissä aiheissa, joita James Gunn on työntänyt viimeaikaisiin projekteihinsa Guardians of the Galaxy 2:sta lähtien. Supergirlin synkistelyn ohella päävastustajat ovat Mad Max -tyylisiä maailmanlopun nahkamiehiä, jotka raiskaavat tyttöjä pitääkseen yllä roskajoukkonsa populaatiota. Liekö kyseessä oikeat sarjakuvapahikset tai ei, mutta näin alavireinen teema sotii turhaan hyvän maun seikkailua vastaan. Kerronta kuitenkin rymistelee yleisesti eteenpäin sujuvasti ilman sen kummempia suvantoja tarjoillen toimintaa lukuisissa eri tilanteissa ja sopivan monipuolisissa ympäristöissä.
Alcockin läsnäolo pelastaa paljon
Milly Alcock Supergirlinä on elokuvan valopilkkuja. Hän on vahvasti läsnä jokaisessa kohtauksessa luoden uskottavaa tunnetta lakonisesta ja tuuliajolla olevasta nuoresta naisesta, joka etsii itseään itsetuhon tiellä. Tietoisena kantamastaan vastuusta Alcock onnistuu silti olemaan rento ja luonnollinen. Vaikka elokuvassa on mukana myös Jason Momoa, eivät muut elokuvan hahmot nouse mitenkään vakuuttavasti esille. He vain heittävät kehään tilanteisiin nähden toimivat, mutta varsin automatisoidut, suoritukset. Mainittakoon, että pahiksena Matthias Schoenaerts osaa tarvittaessa luoda varsin häijyn katseen.
Visuaalinen maailma elää ristiriidoissa
Visuaalisesti Supergirl on laadultaan ja tyyliltään ristiriitainen. Tehosteet ovat pääsääntöisesti näyttäviä, varsinkin kun ottaa huomioon niiden paljouden. Kuitenkin vähän väliä vastaan tulee luonnottomia trikkejä ja tasapaksua valaisua, mikä on surullisen tuttu näky nykypäivän kalliimmissakin elokuvissa. Toisaalta taas oikeassa luonnossa kuvatut kohtaukset näyttävät tyylikkäiltä antaen kaivattua tilan tuntua ja orgaanista elementtiä elokuvalle.
Tyylillisesti leffa on tilkkutäkki suosikkielokuvasarjoista vuosien varrelta. En odottanut Supergirlin sijoittuvan värikkääseen avaruuteen, jossa monipuoliset oliot ovat isossa osassa. Elokuvassa on helposti huomattavissa innoituksen lähteitä niin Star Warsista Guardians of the Galaxyyn ja Mad Maxista Harry Potteriin. Ehkä alkuperäinen sarjakuva sisältää kaikkea tätä, mutta ruudulle tarinasta välittyi hieman persoonallisuuden puute.
Supergirl jää puolitiehen
Vaikka Supergirl rymistelee eteenpäin tyypillisen kesätehosteleffan tavoin ja valovoimaisen päähenkilön vetämänä, kokonaisuus on jäänyt puolitiehen. Alavireinen tunnelma, liian epämiellyttävä pahisten toiminta ja selkeän identiteetin puuttuminen eivät auta muutenkin jo hieman ohutta tarinaa tekemään kunnollista vaikutusta. Aiheen fanit saavat mahdollisesti kokemuksesta enemmän irti, mutta uutena aiheen pariin tulleena totean, että elokuva olisi voinut olla parempikin.
Tähdet
Formaatti: Cinema
Julkaisupäivä: 26.6.2026
Ikäraja: K-12
