Etusivu / Laitearviot / Realme 8 GT Pro on todella kovatasoinen monityökalu

Realme 8 GT Pro on todella kovatasoinen monityökalu

Tuorein Realmen lippulaiva on kunnianhimoinen kapistus, johon on tungettu todella paljon teknologiaa. Kiinalainen teknojätti pyrkiikin selvästi uusimmalla tuotoksellaan älypuhelimien kärkikahinoihin. 8 GT Pro:ssa on panostettu paljon aika lailla jokaiseen osa-alueeseen, mutta varsinkin raskaiden prosessien pyörittämiseen ja akkuteknologiaan laitettu työ on vakuuttavaa.

BBK Electronicsilla on siipensä alla useita Kiinan kovimpia älypuhelinmerkkejä, joissa alkaa olla jo lukuisia kärkitason puhelimia. Kiinalainen älypuhelinteknologia onkin kiilannut tasossa selkeästi alan kärkeen. Niin myös Realmen uusimmat tuotokset ovat (ainakin paperilla) aivan älyluurien huipputasolla. Vaikka puhelin on ollut markkinoilla jo syksystä 2025, saatiin 8 GT Suomessa kauppoihin vasta alkukesästä 2026. Vuodessa laitteen kyvykkyys ei kuitenkaan ole vielä ehtinyt vanhentua, vaan kyseessä on edelleen todella kovatasoinen monityökalu.

Ulkonäkö

Tyypillisen näköisestä paketista paljastuu puhelimen lisäksi epätyypillisen hyvä kattaus oheistarvikkeita. Luurin lisäksi mukana on suojakuoret, USB -kaapeli, SIM-kortin irrottamiseen tarkoitettu piikki sekä pieni torx-ruuvari ja vararuuvit kamerakehykseen. Itse puhelin on saatavilla valkoisena tai sinisenä. Ulkonäkö on moderni ja tyylikäs, joskin melko tyypillinen laatikko. Poikkeuksellisena kosmeettisena ominaisuutena on vaihdettava kameramoduulin kehys, jonka vaihdon voi itse näpräillä mukana tulevalla ruuvarilla. Moduulien saatavuus on kuitenkin hyvin rajallinen eikä mitään vaihtokehyksiä tule mukana, joten ominaisuus toimii Suomessa lähinnä PR-tempauksena, jolla saadaan paperilla laite erottumaan edukseen. Laturia paketissa ei ole, vaan se täytyy hommata erikseen, koska byrokratia niin nykyään määrää.

Hyvin tehokkaaksi laitteeksi GT on kohtalaisen kevyt: vaa’an lukemaksi nousee vain 218 grammaa. Kulmat ovat mukavan pyöreät ja silikonipolymeerinen laite istuu käteen hyvin. Tai niin hyvin kuin iso puhelin nyt voi istua, sillä ison näytön hintanahan on aina tietysti myös kaakelin kokoinen kapistus. Tarkat mitat ovat 161,8 x 76,9 x 8,2 mm. Ohueksi se on siis saatu ja alumiiniset reunat on askarreltu niin pikkuriikkisiksi, ettei niitä meinaa edestä katsoessa edes huomata. Näppäimiä puhelimessa on vain kaksi. Äänenvoimakkuuden säätö ja virtanäppäin sijaitsevat molemmat tyypilliseen tapaan oikeassa sivussa. Mitään ohjelmoitavaa näppäintä ei ole, kuten esimerkiksi OnePlussan puhelimissa ja siitä toiminnallisuuden monipuolisuuteen pieni miinus.

Laitteen alaosassa on niin ikään tuttuun tapaan paikka kahdelle SIM-kortille, ja USB-C 2.0 -portti latausta ja tiedonsiirtoa varten. Kuten lähes kaikissa uusissa puhelimissa, myös 8 GT Pro:n kanssa jää harmittamaan, ettei SD-korttipaikalle ole nähty tarvetta. Suojaluokituksina puhelimella on IP68 ja IP69. Laite on siis pöly-, sekä roisketiivis paineistettujakin roiskeita vastaan, ja pystyypä se sukeltamaankin metrin syvyyteen.

Käyttöliittymä

Puhelimen käyttöönotto on helppoa, ja jo asentaessa vanhasta puhelimesta saa siirrettyä suurimman osan sisuksista suoraan uuteen luuriin ongelmitta. Jos edellinen puhelin on Realme, OnePlus tai jokin muu BKK Electronicsin puhelimista, toimii puhelimen oma kloonaustyökalu myös loistavasti, ja puhelimen saa parilla painalluksella lähes identtiseksi edellisen kanssa aina sovellusten sijoittelua myöten.

Puhelimen käyttiksen pohjana on Android, ja sen päällä Realmen oma realme UI 7.0. Näkymä on varsin tyypillinen Androidille, ja toiminta on siten tuttua ja turvallista. Esiasennettuna on kasa oleellisia ja ei-niin-oleellisia sovelluksia: Realmen omia, Googlen omia ja muiden osapuolien omia. Joitakin niistä ei voi poistaa, mutta muuten yksilöinti onnistuu varsin laajasti. Navigointi on helppoa ja sulavaa. Käyttöliittymän kyytiin on siis helppo päästä.

Kuten tämän päivän älypuhelimissa on jo tapana, mukaan on tungettu jos jonkinnäköisiä tekoälyominaisuuksia, jotka parantavat esimerkiksi sovellusten prosessointia ja kameran kykyjä. Muita AI-apureita ovat muun muassa AI Mind Space, johon voi tallentaa kuvakaappauksia, tekstiä, ääntä tai artikkeleita kolmella sormella pyyhkäisemällä. Keinoaivojen vastuulle voi sitten jättää organisoinnin ja analysoinnin. AI Mind Assistant mahdollistaa näistä asioista keskustelun ja tiedustelun ChatGPT-tyyliin. Tekoälyn avulla voi lisäksi luoda tekstiä ja organisoida omia muistutuksia ja tapahtumia. Pelaamiskokemustakin kohtentamaan on satuloitu useita eri AI-kikkoja; AI Super Frame luo ylimääräisiä ruutuja ja antaa näin vaikutelman sujuvammin rullaavasta pelistä. AI Super Resolution taas optimoi resoluutiota pelaamiseen, AI Gaming Coach antaa pelikohtaista opastusta, ja AI Highlight Record tunnistaa automaattisesti kiinnostavia pelihetkiä.

Käyttöliittymä on myös integroitu Google Geminiin, ja sen kanssa voi keskustella reaaliajassa oman ruudun tapahtumista. Jos käyttäjä näin haluaa, kuulemma. Kyttääkö Gemini käytännössä kaikkea mitä ruudulla tapahtuu silloinkin, kun ominaisuutta ei käytä, jääköön jokaisen itse spekuloitavaksi. Joka tapauksessa tekoäly on laajasti valjastettu Realmen lippulaivan menoa kiihdyttämään. Realme lupaa toimittaa 8 GT Pro:hon ainakin neljä vuotta Android-päivityksiä, ja kuusi vuotta tietoturvapäivityksiä. Kaikin puolin käyttöjärjestelmä on siis erittäin toimiva, monipuolinen ja mukavakäyttöinen. Siihen päälle vielä kuumottavankin älykäs.

Konehuone

Koneiston suhteen Realme on aivan puhelinmarkkinoiden terävimmässä kärjessä. Prosessorina on Snapdragon Elite Gen 5 8-ydinprossu, eli sama sydän, joka pumppaa myös OnePlus 15:ssa, Samsung Galaxy S26 Ultrassa ja Vivo X300 Ultrassa. RAMia on versiosta riippuen 12:sta aina 16 GB asti, ja puhelin voi käyttää myös tallennustilaa virtuaalisena keskusmuistina suorituskykyä parantamaan. Eri versioissa tallennustilaa on joko 256 tai 512 GB. Prosessorin kaverina on Hyper Vision + AI -siru, joka mahdollistaa tehokkaamman rinnakkaisrenderöinnin ja siten sulavamman kokemuksen esimerkiksi pelatessa. Siru myös nostaa resoluutiota ja ruudunpäivitystä pelatessa.

Tässä näkyy hyvin Realmen halu panostaa e-urheiluun. Pelaamisen sujuvuutta voi säädellä itse Game Assistant -sovelluksella, josta pääsee kytkemään päälle esimerkiksi hyper frame rate -tilan, jolloin laite priorisoi pelin prosessointia parantaen kuvataajuutta. Puhelimessa on asetuksena myös Realmen GT Mode, joka tulee olla päällä, jotta sirusarjasta saa irti parhaan mahdollisen tehon. Päälle kytkettynä se siis valmistajan mukaan lisää suorituskykyä akunkeston kustannuksella.

Myös jäähdytysjärjestelmässä on selkeästi otettu pelaaminen ja raskaat prosessit huomioon, sillä laitteessa on vaikuttava 7000 neliömillimetriä jäähdytinpinta-alaa. Vaativienkin prosessien luukuttamisen luulisi siis onnistuvan ilman, että puhelin tai näpit ottavat siitä itseensä. Yhtäjaksoisessa kovassa käytössä lämmönsäätely kuitenkin ontuu ja suorituskyky laskee.

Näyttösirun osalta 8 GT Pro hyppää samoille sijoituksille OnePlus 15:n kanssa 3200 Hz:n kosketusvasteella. Kruunua tällä lukemalla ei enää pidetä hallussa, sillä puhelimen julkaisun jälkeen Goodixin tuorein siru on nostanut rimaa, mutta korkeille sijoituksille päästään silti. Komennot menevätkin perille peleissä ja yleiskäytössä mielettömän nopeasti ja tarkasti. Käyttökokemus on tämän ansiosta myös ilahduttavan sulavaa. Useamman sormen kosketusta puhelin tunnistaa 360 Hz:n taajuudella.

Yksi oleellisia osia nykypuhelimien käyttökokemusta – ja varsinkin pelaamispuolta – on yhteyden vakaus ja optimointi. 8 GT Pro:ssa on käytössä Signal Catcher -siru ja viisi antennia. Valmistaja mainostaa, että laite hyppää sujuvasti yhteydestä toiseen alle 100 millisekunnissa, ja että sirun ja yhteysoptimoinnin ansiosta latenssi saadaan pidettyä ennätyksellisen pienenä huonohkoillakin yhteyksillä. Tuettu WiFi-versio on 7, kuten tämän aikakauden puhelimelta sopii odottaa. Myös Bluetoothin versio on kohtalaisen hyvin ajan hermolla. Uusin tuettu BT-versio on 6.0. Puhelimen julkaisusta on kuitenkin jo sen verran aikaa, että Bluetoothin saralla pientä vanhentumista on jo tapahtunut. Testatessa havaittavissa ei kuitenkaan ollut yhteyspuolella mitään moitittavaa, ja Signal Catcher hoitaa hommansa hyvin, vaikka kaikkia valmistajan lupauksia onkin vaikea varmentaa.

Jos rautaa verrataan vaikkapa samoihin aikoihin julkaistuun, myös pelaamisen paljon huomioon ottaneeseen – One Plus 15 -puhelimeen, yltää Realmen lippulaiva prosessointitehon ja näyttösirun kanssa samoihin lukemiin. Näytön virkistystaajuudessa ja kosketusominaisuuksissa OnePlus kuitenkin saa pienen edun, sillä OnePlussan näyttösiru jakaa prosessorille tulevaa taakkaa, ja näytön virkistystaajuus on korkeampi. Jäähdytysjärjestelmän suhteen Realmella on paperilla paremmat numerot kuin OnePlussalla, mutta lämmönhallinnan arkkitehtuuri on OP:lla selvästi kehittyneempää, ja optimoinnilla on kompensoitu pienempi pinta-ala loistavasti. OnePlus pärjääkin selvästi paremmin matalien lämpötilojen ylläpitämisessä raskaita prosesseja pitkään pyöritettäessä.

Näytön paikka

8 GT Pro:n näyttö on 6,79” 2K QHD+ AMOLED -näyttö resoluutiolla 3136×1440, 144 Hz:n virkistystaajuudella ja Gorillan lasilla. 144 Hz:n virkistystaajuus on kuitenkin rajoitettu muutamiin peleihin, ja todellisuudessa virkistystaajuus vaihtelee 60, 90 ja 120 välillä. Gorillan lasi on myös hieman keskinkertaista 7i-sarjaa. Kuten mainittu, huippuvirkistystaajuudessa jäädään hieman OnePlussan jalkoihin (165 Hz), mutta resoluution suhteen Realme rokkaa ja kovaa. Pikseleitä onkin noin 30% enemmän kuin OP 15:ssa. Huippukirkkaus on huimat 7000 nitsiä ja HBM 2000 nitsiä. Näytön saa siis todella kirkkaaksi ja se näkyy kauneimmankin kesäpäivän loisteessa ilman minkäänlaisia ongelmia. Lisäksi laitteessa on Full DC Dimming -ominaisuus, joten se kykenee säätelemään yksittäisten pikseleiden kirkkautta täydellä skaalalla, mikä vähentää merkittävästi ruudun vilkkumista tehden ruudun tuijottelusta silmäystävällisempää. Laite yhdistelee Full DC- ja PWM-himmennystä tarpeen mukaan. Laitteessa on lisäksi valmiina VisionGuard-sinivalosuodatin, jonka voi ilta-aikaan säätää päälle yöunien varjelemiseksi. Toiminnon voi toki myös automatisoida ja ajastaa. Lisäksi ruutu havaitsee kosteuden ja säätää automaattisesti sadeoperointitilan päälle tarvittaessa. HDR10-, HRD-Vivid- ja Dolby Vision -tuetkin ovat mukana.

Viimeisenä ässänä näyttöpuolella 8 GT Pro nykäisee hihasta hämmästyttävän nopean Ultrasonic-sormenjälkitunnistuksen. Puhelin tunnistaa sormenjäljen ja avaa puhelimen 0,07 sekunnissa. Näytön suhteen 8 GT Pro loistaa, ja ainoa varteenotettava kilpailija on OnePlus 15 hieman korkeammalla virkistystaajuudellaan. Mainostetun virkistystaajuuden rajallisuus on harmillinen seikka, ja käytännössä valtaosa käyttäjistä ei pääse tuosta ominaisuudesta nauttimaan. Mutta näyttö on siitä huolimatta hyvä ja varsinkin pelaajille jopa erinomainen.

Äänentoistoon on kaksi 1115E-kajarielementtiä. Elementit on sijoitettu ylös ja alas, joilla yritetään luoda illuusiota stereoäänestä. Äänentoisto ei ole aivan huipputasoa, mutta parhaissakin puhelimissa laitteen oma äänentoisto on edelleen alkeellista. Valtaosa käyttäjistä luultavasti hyödyntää kuulokkeita, joten järin merkityksellisenä seikkana puhelimen kaiutinelementtejä ei voi pitää.

8 GT Pro jaksaa, jaksaa ja jaksaa

Löpöä GT:ssä riittää melkoiseen pelaamisen ultramaratooniin, sillä siinä on 7000 mAh ”titaaniakku”, joka siis koostuu kahdesta 3500 mAh:n kennosta. Hyväksi todettuun litiumionikemiaan luottava akku käyttää pii-hiili-anoditeknologiaa, joka muuttaa akkukilvan täysin. Laite tukee 120W -ultra-latausta ja 50W langatonta latausta. Täydellä höökillä ladatessa akku täyttyy tyhjästä aloittaen 43 minuutissa. 50 W langaton lataus kuitenkin vaatii valmistajan oman AirVOOC-laturin.

Akku on aivan huippuluokkaa ja päihittää esimerkiksi Galaxy S26 Ultran 5000 mAh:n akun. Pii-hiili-anoditeknologian ansiosta GT 8 Pro hyppää pitkän matkaa edelle suurinta osaa kilpailijoistaan, mutta OnePlus 15 on tässäkin kuitenkin pienen askeleen edellä. Samaa anodiyhdistelmää käyttävän OP 15:n 7300 mAh:n akussa on pikkuriikkisen enemmän jerkkua. Käytännön merkitys tällä erolla jää kuitenkin pieneksi.

Paparazzitkin kiittävät

Kuvien räpsimiseen ja videoiden kuvailuun 8 GT Pro:ssa on Ricoh GR -kamerajärjestelmä. 50 megapikselin pääkameran lisäksi siinä on 50 MP:n ultrawide-kamera, 32 MP:n etukamera ja 200 MP:n periskooppitelefotokamera. Tällä saralla eniten edukseen erottuu 200 MP:n periskooppi, minkä ansiosta GT:ssä on yksi markkinoiden parhaita zoomi-kameroita. Videokuvauksenkin suhteen kamera suoriutuu kiitettävästi. 8K30, 4K120 Dolby Vision, 4K120 10-bit-log ja 1080p240 -slow-motion-kuvaus ovat varsin erinomainen kattaus videoiden taltioimismahdollisuuksiin. Lisäksi Ricohin GR Color Ccience -teknologia saa kuvat näyttämään luonnollisemmilta kuin monien muiden älypuhelimien yliprosessoidut kuvat. Kaikki otokset ovatkin erittäin tarkkoja, ja lisäksi kuvien ja videoiden säätöjä voi muokata monipuolisesti mieleisekseen. Eri kuvaustiloja on muun muassa pimeäkuvaukselle, ruokakuville, tähtitaivaalle, panoraamalle ja veden alla kuvaamiselle. Valotusaikoja ja tarkennusetäisyyksiä voi säädellä jokseenkin joustavasti, ja tekoälyn saa avukseen maisemakuviin. Ominaisuuksia siis piisaa ja tehojakin on kivasti. Valitettavasti automaattitarkennus kuitenkin puuttuu ultrawide-tilasta ja etukamerasta. Kamera on kaiken kaikkiaan hyvä, mutta aivan markkinoiden kärkeen ei tällä osa-alueella päästä.

Dataa tiskiin

Suorituskyky:

– Quallcom Snapdragon 8 Elite Gen 5 -prossu
– 2 x 4,61 3rd Gen Oryon Prime -ydintä
– 6 x 3,63 GHz 3rd gen Oryon Performance -ydintä
– 1,2 GHz Adreno 840 GPU
– Snapdragon X85 5G-modeemi

– 12 /16 Gt LPDDR5X RAM-muistia (9600 / 10667 MT/s)
– 256 / 512 Gt UFS 4.1 -tallennustilaa
– HyperVision+ AI Chip
– 5G SA sub-6GHz (n1/n2/n3/n5/n7/n8/n20/n28/n3 8/n40/n41/n48/n66/n71/n77/n 78/n79), LTE, Dual SIM (nano+e)
– SignalCatcher Chip -yhteyssiru
– LTE, 4×4-MIMO, Dual SIM (2 x nanoSIM + 2 x eSIM)
– WiFi 802.1 a/b/g/n/ac/ax/be Wi‑Fi 7, 2×2 MIMO
– Bluetooth 6.0 ja NFC
– BeiDou(B1I+B1C+B2a), GPS(L1+L5), GLONASS(G1),Galileo(E1+E5a),QZSS(L1+L5), NavIC(L5)
– Dual 1115E -kaiutinelementit
– infrapunalähetin
– Dual-cell 7000 mAh (2 x 3500 mAh)(26,46 Wh) li-ion-akku Si-C-anodilla
– USB-C 2.0 (480 Mbit/s)
– 120 W Super VOOC -pikalataus, 55 W USB PD PPS, 50 W langaton AirVOOC-lataus,

Näyttö:

– 6,79” LTPO AMOLED -paneeli
– 3136 x 1440, 508 PPI, 19, 5:9
– 7000 nits maksimikirkkaus, 2000 nits HBM -kirkkaus
– 144 Hz virkistystaajuus (toimii vain tietyissä peleissä), sopeutuva virkistystaajuus 120 Hz asti
– 3200 Hz kosketusvaste, 360 Hz monisormikosketusvaste
– 2160 PWM -himmennys ja Full DC -himmennys
– HDR10, HDR10+, HDR-Vivid, Dolby Vision, 10-bit
– Wet touch ja hansikastila

Kamera:

– 50 MP pääkamera (Sony IMX906, 1/1,56″; 1,0 um, Quad Bayer), f1.8, OIS, 24 mm kinovastaava, All-pixel PDAF, Dual Layer AR -linssipinnoite, 7 linssiä
– 50 MP ultra-wide -kamera (Omnivision OV50D, 1/2,88”, 0,64 um, Quad Bayer), f2.0, 16 mm kinovastaava, 6 linssiä
– 200 megapikselin 3x-telekamera (Samsung Isocell HP5, 1/1,56”, 0,5 um, Tetrapixel RGB Bayer), f2.6, OIS, 65 mm kinovastaava periskooppiobjektiivi, 5 linssiä, Super QPD 2×2 PDAF
– 32 MP etukamera (1/3,1”, 0,7 um, Quad Bayer), f2.4, 24 mm kinovastaava, kiinteä tarkennus
– LED-salama, valosensori
– 8K 30 FPS & 4K 120 FPS Dolby Vision pää- ja telekameralla
– 4K 60 FPS kaikilla kameroilla

Viimeinen sana

Realme 8 GT Pro on lähes jokaisella osa-alueella erittäin hyvä puhelin. Käyttöjärjestelmä on mukava ja helppo käyttää, tekoälyteknologiaa on valtava määrä ja kamera on hintaluokassaan kilpailukykyinen. Suurimpina etuina on sen raaka prosessointiteho ja pelaamisen priorisointi, mielettömän hyvä näyttö ja huipputason akkukapasiteetti. Isoimmaksi miinukseksi jää mainostetun virkistystaajuuden rajallisuus ja suorituskyvyn putoaminen jatkuvassa kovassa käytössä, ja näytön suojaustaso.

Toiminnallisesti kyseessä on selkeästi yksi markkinoiden johtavista älypuhelimista ja varsinkin pelaamista painottaville huikea vaihtoehto. Perusversio irtoaa erittäin kilpailukykyiseen hintaan reilusti alle tonnilla ja paremman versionkin saa hieman yli tuhannella eurolla. Jos siis kaipaa taskuunsa valtaosin erinomaisen hinta-laatu-suhteen ja e-urheiluun erikoistuneen älypuhelimen, saa 8 GT Pro Retry Medialta kovan suosituksen. OnePlus 15 menee kuitenkin useilla osa-alueilla edelle ja käyttäjän tehtäväksi jää päättää, mitä osa-alueita pitää tärkeänä. Kamerafanaatikoille parempia vaihtoehtoja on saatavilla, mutta kokonaiskuvassa harva pääsee Realmen lippulaivan tasolle.

+ Kova prosessointiteho
+ Huipputason akku
+ Todella tarkka näyttö
+ Erinomainen kosketusvaste
+ Sulava ja helppokäyttöinen käyttöjärjestelmä
+ Suojakuoret vakiovarusteena

– Kamerassa parantamisen varaa
– Maksimaalisen virkistystaajuuden käyttömahdollisuudet rajalliset
– Jäähdytysjärjestelmä hieman ontuu paperilla kovista lukemista huolimatta, ja tehot kärsivät yhtäjaksoisessa kovassa käytössä
– Gorilla Glass 7i on hieman heikko suojataso puhelimen hintaluokkaan nähden

Tähdet

Julkaisupäivä: 21.10.2025 (Kiina), 18.5.2026 (Suomi)

Tagit:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Translate »