On olemassa tarinoita, jotka on mahdollista sijoittaa mihin aikaan ja paikkaan tahansa ilman, että sanoman teho millään tavalla siitä kärsisi. The Death of Robin Hood on juuri tällainen. Kertomus vanhasta ja väsyneestä miehestä pakenemassa omaa menneisyyttään olisi voitu sijoittaa esimerkiksi villiin länteen, 2000-luvun alun Yhdysvaltoihin tai vaikka toisen maailmansodan jälkeiseen Suomeen. Tekijät ovat päättäneet sijoittaa kuvauksen vuoden 1247 Britanniaan, ja pääosassa on vanha ja väsynyt rikollinen nimeltä Robin Hood (Hugh Jackman).
Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää
Koko elämänsä rikollisena ja murhaajana viettänyt Robin Hood on saanut tarpeekseen. Hän on vanha ja väsynyt, eikä edes tappaminen tunnu enää miltään. Kuolemaa on etsitty jo pitkään. Tilaisuuksia on tarjoutunut, kun menneisyydessä murhattujen sukulaiset saapuvat yksi toisensa perään saatavia perimään. Ja silti kuolema ei saavuta Robin Hoodia.
Haavoittuneena Robin päätyy saarella sijaitsevaan luostariin, jossa hänellä on aikaa parantua vammoistaan. Samalla on runsaasti aikaa tutustua muihin asukkaisiin, ja jokaisella on jotain merkityksellistä kerrottavaa. Tai jos ei kerrottavaa, niin heidän läsnäolonsa tarjoaa Robinille mahdollisuuden miettiä mennyttä elämää ja sitä, mikä onkaan oikeasti tärkeää.
Hiljaa hyvä tulee
The Death of Robin Hood on erittäin verkkainen draama, mutta se ei ole huono asia. Hidas rytmitys mahdollistaa, ja suorastaan pakottaa, katsojan pohtimaan näkemäänsä moneen kertaan jo elokuvan aikana. Tavallisesti leffat mahdollistavat katsojan oman pysähtymisen ja omat pohdinnat vasta lopputekstien rullatessa, mutta The Death of Robin Hood on toista maata. Ehkä joitakin kohtauksia varsinkin elokuvan alkupäästä olisi voinut tiivistää tai jättää jopa kokonaan pois, sillä ensimmäisen vajaan tunnin ajan katsoja saattaa hämmästellä, millaisiin uomiin tarina oikeastaan on asettumassa. Kun sitten lopulta päästään luostariin toipumaan, on tarinan suunta ja tarkoitus hyvällä tavalla selvinnyt.
Pitkät otokset keskittyvät usein henkilöhahmojen kasvoihin, ja näin tilanteen herättämät tunteet suorastaan alleviivataan katsojalle. Kaksituntisen elokuvan aikana pääroolissa nähtävä Hugh Jackman ei hymyile kertaakaan, tai edes puhu nopeasti. Vanhan ja väsyneen miehen rooli viedään alusta loppuun saakka tyylillä.
Muitakin henkilöhahmoja on, ja heillä kaikilla on oma tehtävänsä. Jälkiä jätetään Robiniin, joka jättää omansa muihin ympärillään oleviin. Sanomana on ehkä se, että jokainen ihmiskohtaaminen jättää jäljen molempiin kokemuksen osapuoliin, halusivat nämä sitä tai eivät.
Mielikuvien mukainen ympäristö
Tekninen toteutus on asianmukainen. Puvustus ja lavastus tuovat mieleen 1200-luvun puolivälin Britannian sellaisena kuin 2000-luvun ihmiset ajan ja paikan tavallisesti mieltävät. Kuvausympäristöt alleviivaavat sitä, ettei nyt olla aatelisten palatseissa, vaan yhteiskunnan kovaosaisimpien kodeissa ja talleissa.
Siitä ei pidä keskustella, sitä pitää miettiä
The Death of Robin Hood loppuu yhtä rauhallisesti kuin alkoikin. Elokuvateatterista poistuessa ei yöelämä kutsunut, vaan enemmänkin teki vain mieli olla hiljaa näkemäänsä pohtien. Herätin keskustelua vieressäni istuneen kanssakatsojan kanssa, mutta hyvin nopeasti tulimme siihen tulokseen, ettei juuri saadusta yhteisestä kokemuksesta ole halukkuutta keskustella. Sitä piti miettiä.
The Death of Robin Hood käsittelee teemoja, jotka eivät ole aikaan tai paikkaan sidottuja. Sen vuoksi katsomista voi suositella lämpimästi.
Tähdet
Formaatti: Cinema
Ensi-ilta: 3.7.2026
Ikäraja: 16
