Laajan ja vapaan maailman roolipeli on täynnä tekemistä, mutta myös valitettavan täynnä pieniä möhläyksiä.
Korealaisella Pearl Abyssilla on kokemusta RPG-peleistä, sillä lafkan tunnetuin peli Black Desert on ehtinyt keräämään jo maailmanlaajuisen pelaajakunnan. Crimson Desert on puljun uusin tuotos, ja siinä on laitettu kokemus ja tietotaito kunnolla töihin. Pelattavaa Crimson Desertissä piisaa, mutta onnistuuko peli myös viihdyttämään, vai korvaako määrä laadun?
Pelissä ohjaillaan pääasiallisesti protagonisti Kliff Greymanea hänen seikkailussaan kohti oman klaanin uudelleenyhdistämistä, ja kostoa Greymane-klaanin tuhoutumisesta vastuussa olevaa Black Bear -klaania vastaan. Alkuun peli vaikuttaa hyvinkin perinteiseltä fantasia-RPG:ltä maailmoineen ja juoni jokseenkin tavanomaiselta, mutta luvassa on nopeasti myös hieman scifimpi käänne.
Pelimekaniikka
Peli alkaa juonen käyntiinpotkaisuun yhdistetyllä tutoriaalilla/prologilla, jonka jälkeen mielettömän kokoinen Pywellin maailma aukeaa pelaajan koluttavaksi. Maailma on todella laaja ja niin ovat myös mahdollisuudet. Pelissä on otettu vaikutteita hieman sieltä sun täältä, ja kaikki on yhdistetty yhdeksi vuoden laajimmista pelikokonaisuuksista. Harmillisesti yksi pelin pääosista, eli taistelu, ontuu kuin amputoitu ankka. Pääasiallisesti viholliset ovat liian helposti nitistettävissä ja niiden määrä on valtava. Pahimmillaan vastaantulevia mätisäkkejä mätkitään putkeen jopa sadoittain. Pelin edetessä arsenaaliin aukeaa uusia taitoja, mutta loppuun asti toimivin taktiikka on kuitenkin rämpyttää hyökkäysnappia näpit ruvella. Vihollisia voi miekkojen ja kilven lisäksi lahdata myös jousella ja pyssyillä, mutta niiden tehokkuus jää niin selvästi lähitaistelun varjoon, että niitä tulee käytettyä lähinnä haasteiden avaamiseen. Torjunta ja väistöliikkeet, sekä myöhemmin aukeavien aseiden erikoishyökkäykset tuovat hivenen lisää syvyyttä taisteluun ja kohtalaisen haastavat pomovastukset viihdyttävät hetken, mutta kaiken kaikkiaan taistelu on valitettavan yksitoikkoista ja loputon vihollisvirta puuduttavaa. Määrällä siis on kuin onkin korvattu laatu ainakin vihollisten ja taistelun suhteen. Lisäksi liikkuminen sekä taistelussa että sen ulkopuolella on valitettavan kankeaa vaatien pientä totuttelua.
Antia aisteille
Graafisesti peli on näyttävä ja maailma aiheuttaa ihastelua läpi koko matkan. Ääninäyttely ja musiikit toimivat, mutta eivät onnistu herättämään sen kummempia tunteita.
Monissa avoimen maailman peleissä tekemisen valtava määrä aiheuttaa pienehkön lamaantumisen ja loputtomat sivutehtävät ja pikkupuuhastelut saavat pääjuonen jäämään unholaan. Crimson Desertissä tähän on kuitenkin löydetty hyvä tasapaino. Peliin aukeaa juonta pelaamalla jatkuvasti lisää tekemistä ja uusia käänteitä. Itse juonikin on mukiinmenevä ja ääninäyttely valtaosin hyvää, joskin peli kompastuu useasti laiskaan käsikirjoitukseen ja tehtävien epäloogiseen etenemiseen. Final Fantasy– tai Clair Obscur -julkaisujen tasolle ei mukaansatempaavuudessa siis päästä, mutta syvyyttä ja uskottavuutta on tarpeeksi, jotta juonen edistäminen pysyy mielenkiintoisena. Lopulta pelattavien hahmojen määräkin lisääntyy, mutta täytyy sanoa, että tämä ei välttämättä ole hyvä asia. Kun päähahmoon on jo sitoutunut, on vaikea löytää motivaatiota lähteä rakentamaan samaa suhdetta alusta asti uusien hahmojen kanssa.
Ontuvaa taistelua ja ainoastaan kohtalaisen hyvää juonta siivittää niin älytön määrä vallan viihdyttävää tekemistä, että tylsää pelin parissa ei ihan heti tule. Pelaaja voi louhia, keräillä, metsästää ja haalia erilaisia resursseja, kehittää varusteitaan (ja tietysti hahmoaan), kokkailla, kalastaa, kilpailla erilaisissa minipeleissä, rakentaa omaa leiriä ja jopa sisustaa kotimökkiään. On sivutehtävää sivutehtävän perään ja niiden moninaisuus vaikuttaa alkuun olevan hyvällä tasolla. Sivutehtävät alkavat kuitenkin toistaa pelin edetessä samaa kaavaa ja muuttuvat melkoiseksi pakkopullaksi. Vaihtoehtoja tekemiselle kuitenkin löytyy ja sivutehtäviä, seikkailua ja pääjuonta yhdistelemällä peli pysyy mielenkiintoisena. Pywelissa koheltamiseen saa tuhlattua dopamiinipärinöissään helposti parisataa tuntia. Perinteinen ”vielä tää yks juttu” -ilmiö viivästyttää herkästi nukkumaanmenoa ja Pearl Abyss on onnistunut hakkeroimaan ihmisen palkitsemisjärjestelmän kutkuttamisen todella hyvin. Tässä mainittuna onkin vain murto-osa pelin kaikesta sisällöstä, ja niissä piilee Crimson Desertin sydän.
Yksi pelin isoimmista miinuksista on ongelmanratkontatilanteiden ja tehtävien ratkaisujen epäintuitiivisuus. Harmillisen usein ratkaisut eivät perustu loogiseen päättelyyn, vaan vaativat tuurilla oikean, ja monesti täysin typerän ja epäloogisen, idean hoksaamista. Näistä aiheutuva turhautumisen määrä saa paatuneimmankin pulmailu-Penan hamuamaan puhelimen hakuominaisuutta tuon tuosta. Lisäksi peli on valtoimenaan bugeja, joka on valitettavan usein näin laajojen maailmojen katkera kaupanpäällinen. Pearl Abyssille kuitenkin isot pisteet siitä, että peliin tulee jatkuvasti päivityksiä, jotka korjaavat ongelmakohtia kiitettävällä tahdilla. Kuka tietääkään siis, miten sulavaksi ja toimivaksi pelikarkiksi tuotos vielä saadaankaan.
Summa summarum
Kokonaisuutena Crimson Desert on paikoitellen raastavan buginen ja puuduttava, mutta toisinaan taas todella koukuttavaa pelattavaa. Tekemisen määrän ja pelattavien tuntien suhteen harva peli tarjoaa näin hyvää vastinetta rahalle, mutta valitettavasti määrällä on korvattu turhan paljon laatua. Peli on hyvä, mutta ikimuistoiseksi mestariteokseksi se ei yllä järkyttävän bugimäärän, ajoittaisen itsensä toistamisen ja monin paikoin keskinkertaisuuteen sortumisen seurauksena.
+ Todella paljon puuhaa
+ Nätti maailma
– Taistelu ja liikkuminen ontuvat
– Paljon puuduttavaa toistoa
– Epäloogiset ja turhauttavat ongelmanratkontatilanteet
– Valitettavan täynnä bugeja
Tähdet
Testialusta: Xbox Series X
Julkaisupäivä: 19.3.2026
Ikäraja: 18
