Suomalainen legendaarinen tuotantotalo Remedy on kerta toisensa jälkeen osoittanut taitonsa luoda omaperäisiä ja teknisesti laadukkaita kolmannen persoonan ampumapelejä lähes kolmen vuosikymmenen ajan. Control vuodelta 2019 on tästä oiva esimerkki. Nyt Controlin tarina jatkuu, kun innolla odotettu jatko-osa, Control Resonant on luomassa jotain kokonaan uutta Remedyn tuotantoon.

Dylan Faden astuu päärooliin

Dylan Faden herää koomasta. Hänen siskonsa eli FBC:n johtaja Jesse Faden on kadonnut, ja ympäristöä korruptoiva Hiss on karannut suljetusta tilastaan ulos Manhattanille. Sekasorto ja kaaos ovat vallanneet kaupungin ja Dylan tuntuu olevan ainoa, joka voi korjata painajaismaiseksi päässeen tilanteen.

Tarina syventää Controlin mytologiaa

Control Resonant on nokkelasti suunniteltu jatko-osa, joka kasvattaa Controlin maailmaa ja sen tarinaa juuri oikein. Ensimmäisen pelin pelko on käynyt toteen, eli Hiss on levinnyt uusiin paikkoihin, joten tilannetta korjaamaan asetetaan aikaisemmin tärkeänä sivuhahmona pidetty antisankari. Tämän myötä toiminta koetaan uudessa muodossa, mikä antaa kokonaisuuteen tuoreuden tuntua. Peli etenee toiminnasta toiseen ja mielenkiintoa pidetään yllä omaperäisen tarinan sitoutuessa yhteen yllättävillä tapahtumilla. Alkuperäinen ja varsin korkealentoinen tarina tuntuu nyt ehkä vielä astetta kummallisemmalta luoden suorastaan outoja tilanteita ja ratkaisuja, jotka eivät sekavuudessaan varmasti ole kaikkien mieleen. Ratkaisut jarruttavat hieman peliin sisään pääsemistä ja samalla peli-iloa hulppeista toimintakohtauksista huolimatta

Avoimempaa tutkimista Manhattanilla

Ensimmäisen pelin tavoin Control Resonant pelataan kolmannen persoonan näkökulmasta. Nyt liikutaan pitkin mystisen FBC:n käytäviä, mutta myös ympäri Manhattanin katuja vihollisia kohdaten. Etenemistä ei ole lukittu putkimaiseen tarinaan, vaan pelaaja voi osittain liikkua vapaasti Manhattanilla kohdaten vihollisia, keräten resursseja ja tehden sivutehtäviä pääjuonen ohella. Yliluonnollisella hahmolla on monipuoliset taidot liikkua ylinopeudella juosten, leijuen ja tuplahyppien tavoitteisiinsa.

Lähitaistelulla oma identiteetti

Ampumisen sijaan Resonantissa mennään vihollisen lähietäisyydelle ja välienselvittelyt hoidetaan lyömäasein. Ymmärrettävä ratkaisu luoda uutta taistelutyyliä tuntui alkujaan rajoittuneelta ja takapakkia ottavalta verrattuna ensimmäisen pelin intensiiviseen ammuskeluun. Ilmassa eteneminen lyöntisarjan voimalla ja leijuminen tehoiskun aikana tuntuivat odotuksiin nähden hieman vierailta. Kuitenkin pelin edetessä hahmo saa uusia taistelutaitoja, joiden avulla kamppailutilanteista tulee intensiivisiä ja monipuolisia toimintatilanteita, jotka koukuttavat kiehtovuudellaan ja vauhdillaan. Entistä henkilökohtaisemman kokemuksesta tekee se, että peli tarjoaa mahdollisuuden valita erilaisen hutkimistyylin useammasta vaihtoehdosta. Tämä muuttaa mielenkiintoisesti asetelmaa ja taistelustrategiaa pelaajan mieltymysten mukaiseksi. Lisäksi monivalintaa pääsee harrastamaan hahmojen välisissä keskusteluissa, jolloin pelaaja tuntee olevansa enemmän vastuussa teoistaan kuin pelkästään tapahtumia seuraamalla.

Vastukset koostuvat muutamista tusinavihollisista, joiden pariin lisäillään erilaisia raskaampia hirviöitä. Tämän lisäksi peli tarjoilee varsin mielikuvituksellisia ja värikkäitä välipomoja, joiden persoonallinen ja outo visuaalisuus tukee ennen kaikkea näiden mekaanista laskelmoitua käyttäytymistä.

Vaikeustaso ei päästä helpolla

Peli haastaa toden teolla. Jo useammista eri tusinavihollisista koostuvat taistelut vaativat keskittymistä, sillä taistelun monipäisiä vihollisaaltoja vastaan joutuu aloittamaan aina alusta, jos kaikkia uhkia ei ole kerralla saanut poistettua. Pomotaistoja joutuukin sitten todella hakkaamaan lukuisia kertoja etsiessään oikeaa strategiaa niiden kukistamiseen. Nopeaa reagoimista ja tarkkaa havaintoa vaativat taistelut tuovat mieleen klassiset arcade-pelit ja nykypäivän haastemätöt, joista esimerkiksi toinen kotimainen legenda Housemarque on tunnettu. Tällainen grindaaminen saa toiset innostumaan haasteesta, ja toiset raivostumaan turhautumisesta. Control Resonant ei ole peli, jonka ääreen tullaan rentoutumaan. Tästä muistuttaa hikikarpaloiden muodostuminen otsalle, merimiesmäinen kiroilu ja ohjaimen rutina intensiivisen puristuksen voimasta harva se hetki. Jottei ohjainta tarvitsisi heittää lopullisesti nurkkaan, on tarjolla kuitenkin vaikeustason säätö, jossa voi yksilökohtaisesti ruuvata erilaisia asetuksia, joilla pelin saa itselleen tarvittaessa mukavammaksi.

Hiottu pelattavuus kantaa kokonaisuutta

Vaikeus ei kuitenkaan johdu huonosta ohjattavuudesta, sillä Remedyn tavaramerkki huolitelluista pelimekaniikoista on läsnä Resonantissakin. Hahmon liikuttelu ohjaimella tuntuu luonnolliselta. Käskyt välittyvät viiveettä ja hahmon liikeradat sekä toiminnot ovat loogisia ja oikein ajoitettuja. Monipuolisen toiminnallisuuden kanssa tulee sinuiksi nopeasti ja taisteluvalmius tulee vaistomaisesti selkärangasta jo muutaman yhteenoton jälkeen.

Visuaalinen näyttävyys vakuuttaa

Control Resonantin maailma näyttää hyvältä. Ilmaan lentävän roinan määrä ja upea dynaaminen valaisu tekevät Manhattanista eloisan ja orgaanisen tuntuisen paikan seikkailla. Unimainen tyylittely mahdollistaa mielikuvituksellisten ja tämän myötä näyttävien tilanteiden kokemisen ja luo pelaajalle toinen toistaan unohtumattomia hetkiä. Ihmishahmot on mallinnettu huolella ja animointi on luontevaa ja eloisaa. Osa välivideoiden hahmoista vaikuttaa tosin pahasti vanhentuneilta ja yksinkertaisilta. Hirviöt ovat pahimmillaan epämiellyttäviä, mutta yleisestikin pitkälti vain outoja lainaten muotojaan muun muassa Resident Evilistä ja Minecraftista. Tuntuu siltä, että olioiden muoto on rakennettu niiden toiminnallisuuden päälle eikä niin, että niitä olisi etukäteen mietitty toimivina otuksina. Peli pyörii sujuvasti Xbox Series X:llä, mutta joissakin tilanteissa oli huomattavissa nykimistä. Julkaisupäiväksi on kuitenkin luvattu hulppea päivityspaketti, joka varmasti korjaa tällaiset pienet tekniset ongelmat.

Vahva äänimaailma tukee tunnelmaa

Äänimaailma tuntuu tasapainoiselta ja selkeältä. Vihollisten pätkimisessä on sopivaa potkua aiheeseen kuuluvalla lennokkaalla tehostuksella. Maailman yleistunnelma istuu uskottavasti näytettyyn kuvaan ja vahvistaa osuvasti sen syvyyttä. Keskustelut tuntuvat luontevilta ja näyttelijöillä on jopa hieman heittäytymistäkin rooleihinsa. Puheista erityisesti mieleen jää päähahmolle kryptisesti muriseva yliluonnollinen ääni. Ei yksinomaan puheiden takia vaan erityisesti tyylinsä ansiosta. Äänisuunnittelijat ovat selkeästi katsoneet Denis Villeneuven ohjaamat Dyyni-elokuvat. Musiikki on Remedyn peleille tyypillistä tunnelmallista orkesterifiilistelyä ja rokkipainotteista musiikkia, jotka istuvat hyvin luotuun maailmaan.

Onnistunut jatko-osa, joka uskaltaa uudistua

Control Resonant uusii ja kehittää aiempaa tarjontaa esimerkillisesti. Uusi tapa taistella, isommat ja monipuolisemmat ympäristöt sekä vapaan maailman tuntu kasvattavat hienosti tarinaa. Tekninen puoli on hiottu huolella ja visuaalisesti kokonaisuus on näyttävä. Korkealentoinen tarina viedään ehkä vielä aikaisempaa kummallisemmaksi ja vaikeustaso on nostettu koettelemaan hermoja, joten ihan kaikille ei peli tule uppoamaan. On kuitenkin selvää, että Remedy edelleen osaa hommansa ja onnistuu pitämään laadun odotetulla tasolla.

+Teknisesti huoliteltu
+Intensiivistä ja monipuolista taistelua
+Visuaalisesti näyttävä

-Liian outo
-Ammuskelun puute