En pitänyt vuoden 2025 Supermanista, ja ennakkoon arviot kesän 2026 Supergirlistä ovat olleet kaikkea muuta kuin positiiviset. Siksi odotukseni olivat pohjamudissa sen suhteen, mitä ohjaaja Craig Gillespie ja käsikirjoittaja Ana Nogueira ovat saaneet aikaiseksi. Lopputulos ei ole kokonaisuutena niin huono kuin odotin, mutta käsikirjoitus erottuu joukosta poikkeuksellisen heikkona.
Vääränlaiset keskushahmot
Tämän uuden Supermanin suurin heikkous on, että henkilöhahmo on tyystin toisenlainen kuin millainen hänen pitäisi olla, siis minun mielestäni. Tätä alleviivataan myös Supergirlissä, sillä aina ruudulla piipahtaessaan Superman (David Corenswet) on sosiaalisilta taidoiltaan kehno nörtti, josta tehdään pilaa.
Niin ikään Supergirl (Milly Alcock) on aivan toisenlainen kuin pitäisi, mutta eri tavalla. Tässä elokuvassa Kara Zor-El on rappiobilettäjä, joka pakenee menneisyyttään. Ongelma on siinä, että Supergirl on tarinan mukaan 23-vuotias. Näin ollen hänellä ei ole ollut aikaa tehdä virheitä, joita pitäisi paeta. Jos rooliin olisi pestattu vaikka 50-vuotias Charlize Theron, olisi katumuskuvio toiminut paremmin.
Kömpelö tarina
Tarinan pääpahis Krem ampuu Supergirlin koiraan, Kryptoon, nuolen, joka tappaa kolmessa päivässä. Ja kuinka ollakaan, paikalliseen baariin eksyy myös kostonhimoinen nuori Ruthye, joka haluaa kostaa pahis-Kremille. Nopeasti Ruthye ja Supergirl löytävät toisensa, ja näin alkaa galaktinen matka, jossa toinen etsii parannuskeinoa koiralle, ja toinen haluaa kostaa. Niin ja sattumalta Jason Momoan esittämä Lobo päätyy myös kuvioihin.
Kuvaukseni elokuvan tarinasta on juuri niin sekava kuin miltä se vaikuttaa. Kohtaukset seuraavat toisiaan, mutta ne eivät juurikaan liity toisiinsa. Tai liittyvät tietysti, mutta mitään varsinaista juonta eteenpäin ajavaa voimaa ei ole. Lisäksi lavasteet alleviivaavat irrallisuuden tunnetta. Eri kohtausten maisemat tuntuvat niin itsenäisiltä, ettei katsojalle välity mielikuvaa yhtenäisestä maailma(nkaikkeude)sta. Se on kuitenkin todettava, että sinne tänne ripotellut kohtaukset Krypton-planeetalta ovat kiinnostavia. Kryptonilaiset jopa puhuvat omaa kieltään.
Teknisesti toimii, välillä
Musiikki on. Siis nimenomaan on. Minulle ei jäänyt mitään muistikuvaa, millaisia säveliä elokuvassa kuulin. Musiikki sulautuu siis liian hyvin taustalle, sillä nuotit eivät vahvista käsillä olevaa tilannetta. Toisaalta eipä musiikki myöskään häiritse, mikä on jossain määrin hyvä asia sekin. Odotin edes pauhaavaa torventörähdystä ensimmäisessä lentoonlähdössä, mutta sitäkään en saanut.
Onneksi sentään näyttelijäsuoritukset ja toimintakohtaukset ovat päteviä. Supersankarielokuville ominainen digitaalitehosteiden muovisuus on vahvasti läsnä, mutta tässä vaiheessa moiseen on jo tottunut.
Sisäinen logiikka horjuu
Harmillisesti toimintaankin on jäänyt parantamisen varaa. Supergirlin voimat vaihtelevat elokuvan kuluessa epäloogisella tavalla. Asiaa yritetään selittää ajatuksella punaisesta, keltaisesta ja vihreästä auringosta, mutta ratkaisu ei suoraan sanottuna toimi. Tai voisi ehkä toimia, jos elokuva noudattaisi omaa logiikkaansa johdonmukaisesti.
Kyllähän tämä menee, ehkä
Kokonaisuudella on kestoa vartin verran vajaa kaksi tuntia, mikä on juuri oikea mitta. Odotin karmeaa yhden tähden kikkaretta, mutta ei siinä niin käynytkään. Näyttelijät hoitavat työnsä, ja toiminta on kaikesta huolimatta sujuvaa. Rahaa on ollut käytössä, joten tuotettua jälkeä katselee mielellään. Ei Supergirl elokuvataiteen merkkiteokseksi yllä, mutta ei onneksi myöskään ole niin huono kuin pelkäsin.
Tähdet
Formaatti: Cinema
Ensi-ilta: 26.6.2026
Ikäraja: 12
