Joskus yksinkertainenkin idea on toimiva, kunhan vain tapahtumapaikka, henkilöhahmot ja elokuvallinen jännite saadaan kohdilleen. Näin ollen The End of Oak Street onnistuu osittain ollen mitä loistavin valinta illan viihteeksi Finnkino Plus -jäsenille. Sen sijaan täyttä elokuvalipun hintaa ei Anne Hathawayn ja Ewan McGregorin lähiöleffasta haluaisi maksaa.
Amerikkalainen lähiö vuonna 1982
Eletään taianomaista kesää 1982 Yhdysvaltain Michiganin osavaltion keskiluokkaisessa lähiössä. Sitten tapahtuu kummia, ja takapihoilla alkaa tallustella höyhenpeitteisiä dinosauruksia. Näin ihmisten elämä mullistuu tyystin, ja alkaa kamppailu eloonjäännistä uudessa ympäristössä.
Paikan ja ihmisten elävöittäminen jää kesken
Elokuvan ytimen pohjustaminen lähtee hyvin vauhtiin, mutta jää lopulta puolitiehen. Henkilöhahmoista riittävän syvälliseksi maalataan ainoastaan Anne Hathawayn perheenäiti. Muut jäävät etäisiksi, eikä heidän kohtalonsa siis jaksa kiinnostaa kuin vähän. Olen jopa sitä mieltä, että joitakin eeppisiä takaa-ajokohtauksia dinosaurusten kanssa olisi voinut jättää väliin, ja lisätä alkupuoliskon pohjustavaa osuutta. Näin ei varmaankaan tehty, koska on pelätty ihmisten kyllästyvän ennen aikojaan elokuvateatterissa.
Kun sitten lopulta elokuva saavuttaa päätöksensä, kokee katsoja saaneensa tarinan kokonaisena. Toisin sanoen mitään keskeistä ei jätetä kertomatta tai muutenkaan puolitiehen. Tai oikeastaan jätetään: tarinassa on mukana joitakin henkilöhahmoja, joiden draamallista kaarta ei käsitellä loppuun. He siis vain katoavat koskaan takaisin palaamatta. Näin ollen heidät olisi kannattanut jättää kokonaan pois, ja keskittyä kunnolla niihin, jotka on jäljelle jätetty.
Modernia edistyksellisyyttä ei ole unohdettu
Edistyksellisiä ja moderneja tuulahduksia on mukana. Ne on kuitenkin leivottu kokonaisuuteen sen verran hienovaraisesti, ettei niihin välttämättä kiinnitä huomiota muuta kuin sellainen, joka on tottunut Hollywood-elokuvista heränneisyyden merkkejä etsimään.
Ihan kiva tämä on
The End of Oak Street on “ihan kiva”, joka viihdyttää niitä katsojia, jotka tietävät jo valmiiksi kokevansa jo moneen kertaan eri muodoissa kerrotun tarinan. Mitään suurempaa valittamisen aihetta ei ole.
Tähdet
Formaatti: Cinema
Ensi-ilta: 14.8.2026
Ikäraja: 12




















